Turun piispat - Katolisuuden aika
Henricus eli Henrik Pyhä
”Suomen apostoli”, Upsalan piispa. Syntynyt Englannissa. Piispa Henrikin kerrotaan seuranneen kuningas Eerik Pyhää tämän ristiretkellä, joka tehtiin aikaisintaan 1155 ja jonka kohteena oli Lounais Suomi. Piispa jäi maahan kastamaan väestöä ja järjestämään kirkollisia oloja. Jo seuraavana talvena, mahdollisesti 20.1.1156 Köyliössä, hän sai kuitenkin surmansa murhamiehen kädestä (Rinne 1932).
Rodulfus
Piispainkronikan mukaan kotoisin Länsi Göötanmaalta. Oli Suomen kirkon johdossa Pyhän Henrikin kuoltua, joutui kuurilaisten vangiksi ja sai surmansa Kuurinmaalla vuonna 1178 (Porthan 1859, 117; Maliniemi 1945, 387).
Folquinus
Piispainkronikan mukaan syntyjään ruotsalainen, oli ollut aikaisemmin kanunkina Upsalassa. Porthanista (1859, 119 20) lähtien on tutkimuksessa yleensä oltu sitä mieltä, että Virossa n. 1172 toiminut, Ranskasta lähetetty Fulko niminen piispa on toinen henkilö.
Tuomas (Thomas)
Piispainkronikan mukaan syntyjään englantilainen. Kuului dominikaaniveljestöön ja oli toiminut kanunkina Upsalassa. Esiintyy Turun piispana kaikesta päättäen jo 1229, nimeltä mainittuna 1234.
Siirsi 1229 piispanistuimen Nousiaisista Turun lähistölle, Koroisiin, sekä otti kirkon haltuun pakanallisia kalmistoja ja uhrilehtoja. Toisaalta Tuomaan tavoitteena oli liittää hiippakuntaansa Häme, jonne kristinusko oli jo leviämässä. Kun Hämeessä puhkesi 1236-37 kapina, paavi kutsui sitä kukistamaan ristiretkeläisiä. Tuomaan lähetystoimia tukemaan oli kaikesta päättäen saapunut se Ruotsin jaarlin johtama ristiretkiarmeija, jonka Aleksanteri Nevski voitti Nevajoella 15.7.1240.
Tuomas luopui piispanvirasta 1245 ja eli viimeiset vuotensa Visbyn dominikaaniluostarissa. Kuoli 1248.
Bero eli Björn I
Piispainkronikan mukaan kotoisin Länsi-Göötanmaalta. Oli kuningas Eerik Eerikinpojan kansleri ja sukulainen. Luovutti suomalaisten veron (tributum finonicum) kuninkaalle. Kuoli 1258 ja haudattiin Koroisten kirkkoon.
Ragvald I
Kotoisin Itä Göötanmaalta. Oli aikaisemmin toiminut Birger jaarlin kanslerina. Sääti ruokalisäveron kantamisen (maskot instituit). Kuoli 1266 ja haudattiin Koroisten kirkkoon.
Catillus eli Kettil 1266 – 86
Kotoisin Länsi-Göötanmaalta. Mainittu Skaran piispa Eerikin veljeksi. Kuningas Valdemarin kansleri ja tämän Suomen piispaksi nimittämä. Hänen aikanaan vuonna 1276 Turun tuomiokapitulista tuli ”collegium canonicorum”. Catillus oli mukana Alsnön herrainpäivillä 1279 (1280). Kuoli vuonna 1286, haudattiin Koroisten kirkkoon.
Johannes I 1286 – 90
Perinteellisen otaksuman mukaan puolalaista syntyperää. J. Gallén (1973, 214) on kuitenkin huomauttanut, että piispa Johanneksen sinetissä esiintyvä ”Upsalensis” maininta saattaisi merkitä tämän olleen kotoisin Upsalasta. Sigtunan dominikaaniluostarin munkki. Luostarin priori ja Dacian provinssin kenraalivikaari vuonna 1286, jolloin Turun tuomiokapituli anoi provinssisynodilta Johannesta Suomen piispaksi. Anomus hyväksyttiin ja vaali vahvistettiin Sigtunan provinssisynodissa, ja vielä samana vuonna Johannes astui virkaansa Suomen ensimmäisenä kanonisesti valittuna piispana. Vihittiin virkaan Sigtunassa 8.9.1286.
Piispa Johannes I:n aikana piispanistuin siirrettiin Koroisista Turkuun ja aloitettiin kivisen tuomiokirkon rakennustyöt sekä lisättiin kanonikaattien määrä neljästä kuuteen. Johannes I lienee valittu Upsalan arkkipiispaksi jo vuonna 1289, vaikka hän vielä 31.10.1290 käyttääkin itse arvonimeä ”Aboensis ecclesiae episcopus”. Arkkipiispana hänet tunnetaan nimellä Johannes III. Paavin vahvistettua 8.7.1290 arkkipiispaksi nimittämisen lähti Johannes III paavin luo saadakseen vihkimyksen virkaansa. Kuoli tällä matkalla Provinsin kaupungissa, Champagnen maakunnassa Ranskassa 8.9. tai 15.9.1291. Haudattiin luultavimmin Sigtunan luostariin.
Maunu I (Magnus) 1291 – 1308
Ensimmäinen suomalaissyntyinen piispa. Oletettavasti ylhäistä sukua, kotoisin Ruskon Märttelästä. Oli Turun kanunkina 25.1.1291, jolloin hänet valittiin Suomen piispaksi. Hänen kaudellaan Turun tuomiokirkko vihittiin vuonna 1300 käyttöönsä ja piispanistuin siirrettiin lopullisesti Turkuun. Pyhän Henrikin reliikit tuotiin Turkuun luult. vuosien 1286 87 välisenä aikana ja Suomen kirkko sai hänestä suojeluspyhimyksensä (Lindberg 1975, 18). Hiippakunnassa otettiin käyttöön Pyhän Henrikin liturgia, jonka officium osaa on arveltu Maunu I:n laatimaksi. – Kuoli vuonna 1308, haudattiin Turun tuomiokirkkoon.
Ragvaldus II 1309 -21
Kotoisin Ahvenanmaalta. Oli Turun kanunkina 25.5.1309 tullessaan valituksi Suomen piispaksi (Porthan 1859, 170). Vihittiin virkaansa Tukholman Suurkirkossa vuonna 1312. Turun tuomiokirkko valmistui lopullisesti hänen aikanaan, mutta tuhoutui tulipalossa vuonna 1318. Ragvaldus II:n aikana Kuusistoon rakennettu piispanlinna tuhoutui niin ikään vuonna 1318.
Viimeinen piispan elinvaiheita valaiseva maininta on marraskuulta 1320, jolloin hänen tiedettiin oleskelleen Tukholmassa. Kuoli 1321.
Benedictus Gregori II eli Pentti 1321-38
Ruotsalaissyntyinen piispa, kotoisin mahdollisesti Knivstan pitäjän Ledingen kylistä Etelä Uplannista. Isä Gregorius. Oli pappina laamanni Birger Pehrssonin, Pyhän Birgitan isän, asuinseudun lähistöllä. Mikäli tämä B. Klockarsin (1960 II, 82) kotipaikkaa koskeva tulkinta on oikea, ei jo Porthanilla (1859, 179) esiintyvä tieto piispa Pentin suomalaisista sukujuurista ainakaan sellaisenaan pidä paikkaansa.
Upsalan kanunki ja Rasbon prebendaatti vuonna 1320, jolloin hänet valittiin Suomen piispaksi. Vihittiin virkaansa Tukholman Suurkirkossa.
Benedictus oli jäntevä piispa, joka toimiaikanaan perusti uusia seurakuntia ja monin tavoin lujitti kirkon hierarkiaa. Hän suoritti piispantarkastuksia, vakiinnutti tuomiokapitulin toimintaa sekä juurrutti Suomeen dominikaanisen liturgian. Niin ikään hän ulotti kymmenysverosäädökset koskemaan Karjalaa, Savoa, Kemiä ja Saloista vuonna 1329, Uuttamaata vuonna 1331, Hämettä vuonna 1334 sekä Ahvenanmaata vuonna 1335.
Kuoli Kuusistossa 24.10.1338, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Hemming 1338-66
Syntyi Bälingessä Uplannissa n. 1290. Isä, jonka nimestä ei ole säilynyt tietoja, omisti siellä Pilsbo nimisen talon. Äiti, nimeltään Katarina, oli niin ikään kotoisin Bälingestä.
Hemming lienee opiskellut Pariisissa, sillä hänet mainitaan myöhemmän paavi Clemens Vl:n oppilaaksi ja tämä oli ennen paaviksi tuloaan antanut opetusta Pariisissa. Oli Turun kanunkina 1329 38, perinteellisen tiedon mukaan myös Upsalan kanunki. Valittiin Suomen piispaksi 15.11.1338 ja vihittiin virkaan Tukholman Suurkirkossa mahdollisesti joulukuun alussa 1339.
Piispa Hemming tähtäsi toiminnallaan kirkon arvovallan kohottamiseen. Hän tiukensi selibaattisäädöksiä ja vuonna 1340 perusti tuomiokapitulin suostumuksella tuomiorovastin viran. Suomen kirkko sai ensimmäisen synodaalisääntönsä niin ikään hänen aikanaan, vuonna 1352. Hiippakuntaan rakennettiin uusia kirkkoja ja tuomiokirkkoon perustettiin uusia alttareita sekä lisättiin kuoripappien määrää.
Mahd. keväällä 1348 Hemming matkusti Pyhän Birgitan edustajana paavi Clemens VI:n luo Avignoniin. Hemmingin sekaannuttua Maunu Eerikinpojan ja Eerik Maununpojan välisiin valtakiistoihin hänet vangittiin, B. Klockarsin (1960 II, 191) mukaan ilm. ennen vuotta 1362.
Kuoli Turussa 21.5.1366, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Vuoden 1354 tienoilla piispa Hemming teki Turun tuomiokirkolle ajan oloihin katsoen merkittävän kirjalahjoituksen, joka käsitti ensi sijassa yleiseurooppalaista teologista ja juridista kirjallisuutta.
Hemming Gadh sai vuonna 1499 paavin suostumuksen piispa Hemmingin pyhimykseksi julistamiseen, minkä ensimmäinen vaihe, autuaaksi julistaminen, tapahtui suurin juhlallisuuksin vuonna 1514. Tällöin Hemmingin luut sijoitettiin tuomiokirkossa erityiseen pyhimysarkkuun. Juhani Rinteen (1932, 319 20) johdolla suoritettujen tutkimusten mukaan pyhimysarkussa on nykyisin usean eri pyhimyksen jäännöksiä. Valtaosa on kuitenkin saman vanhahkon, kookkaan ja tukevarakenteisen miehen luita, kaikesta päättäen juuri Hemmingin.
Henricus II Hartmanni 1366-67
Kotoisin Turusta. Isä Hartman niminen saksalaista syntyperää oleva varakas porvari sieltä.
Oleskeli vuonna 1340 Avignonissa, mainittu tuolloin Sääksmäen kirkkoherrana. B.Klockarsin (1968, 97 108 ja 1969 71, 654) mukaan luult. Turun kanunki ennen tuomiorovastiksi tuloaan. Turun tuomiorovasti noin 1350 66. Tuomiokapituli valitsi vuonna 1366 piispaksi Johannes Petrin, mutta paavi hylkäsi vaalin ja nimitti virkaan Henricus Hartmannin 5.10.1366. Vasta nimitetty piispa hankkiutui pian matkalle kohden Avignonia saadakseen paavilta vihkimyksen virkaansa.
Kuoli luultavasti alkuvuodesta 1367, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Johannes II Petri 1367-70
Kotoisin Västeråsista, jossa hänet mainitaan kanunkina 24.11.1342.
Oli Tenholan kirkkoherrana saadessaan 18.3.1351 kanonikaatin ja prebendan Strängnäsin hiippakunnasta. Västeråsin tuomiokirkon sakrista 18.6.1354. Maisteri Pariisin yliopistosta helmikuussa 1357, lisensiaatti saman vuoden huhtikuussa. Valittiin huhti ja uudelleen joulukuussa 1363 yliopiston englantilaisen kansakunnan prokuraattoriksi. Sekä Västeråsin koskeva maininta että tiedot Johannes Petrin opinnoista ovat kuitenkin nimen yleisyyteen liittyvien identifiointivaikeuksien vuoksi epävarmoja (ks. lähemmin Klockars 1960 II, 120). Toimi yliopiston rehtorina 23.6. 16.9.1366. Mainitaan Turun kanunkina 8.1.1362 ja Sundin kirkkoherrana 13.5.1363.
Piispaksi siirtynyt Henricus II Hartmanni anoi 6.10.1366 paavilta, että hänen jälkeensä vapautunut tuomiorovastin virka annettaisiin Johannes Petrille. Paavi suostui anomukseen ja vieläpä määräsi, että Johannes Petri sai virkansa ohella edelleen pitää hallussaan Turun ja Västeråsin kanonikaatit prebendoineen, mutta joutuisi luopumaan Tenholan pastoraatista. Sundin pastoraattia ja Strängnäsin kanonikaattia ei tässä yhteydessä enää mainita.
Turun tuomiokapituli valitsi Johannes Petrin piispaksi Henricus II Hartmannin kuoltua vuonna 1367, ja paavi vahvisti vaalin 8.11.1367.
Kuoli alkuvuodesta 1370, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Johannes III Westfal 1370-85
Syntynyt luultavasti Turussa noin 1307.
Edempänä puheeksi tulevan Turun kanunki Detmaruksen veli. J. Gallénin (1973, 227) mukaan syntyperältään Suomeen muuttanutta saksalaista porvarissukua.
Oli Turun kanunkina 1359-70. Perustamansa Pyhän Katariinan alttarin esimies jo kanunkikautenaan. Gallén on identifioinut hänet 13.5.1363 kanunkina ja Vehmaan kirkkoherrana mainituksi Johannekseksi.
Oli tuomiokirkon taloudenhoitajana 11.11.1368. Baccalaureus Prahan yliopistosta 11.12.1368. Mainitaan Turun tuomiorovastina 4.2.1370. Tuomiokapitulin valittua hänet piispaksi vuonna 1370 paavi hylkäsi vaalin, mutta nimitti itse hänet kuitenkin virkaan 31.8.1370. Johannes III Westfalin piispuuskautena vahvistettiin Turun ja Upsalan hiippakuntien välinen raja sekä perustettiin tuomiokirkkoon Pyhän Bartholomeuksen alttari.
Kuoli Niityn tilalla Lemussa 1385, haud. Turun tuomiokirkkoon.
Bero eli Björn II Balk 1385 – 1412
Kotoisin Vehmaan Palkkisista. Isä Gregorius niminen rälssimies sieltä.
Maisteri Pariisin yliopistosta vuonna 1380, lisensiaatti saman vuoden huhtikuussa. Oli Turun kanunkina 1381-85. Tultuaan valituksi Suomen piispaksi vuonna 1385 matkusti electus paavin luo saaden 6.11.1385 tältä vahvistuksen nimitykselleen.
Piispuusaikanaan Bero II Balk osoittautui toimeliaaksi kirkonmieheksi. Tuomiokirkkoon perustettiin Pyhän Eerikin ja Pyhän Laurentiuksen alttarit sekä tuomiokapituliin arkkiteinin virka vuonna 1398. Piispa oli mukana herrainpäivillä Söderköpingissä vuonna 1389, Nyköpingissä vuonna 1396 ja Vadstenassa vuonna 1400.
Kuoli Kuusiston piispanlinnassa 29.6.1412, haudattiin Turun tuomiokirkkoon.
Maunu II Tavast (Magnus Olavi) 1412-50
Syntyi Alasjoen, sittemmin Tavastilan tilalla Mynämäellä vuonna 1357; syntymävuosi on mahdollisesti ajoitettu liian varhaiseksi. Vanhemmat rälssimies Olavi Tavast Mynämäeltä ja hänen vaimonsa N.N., joka oli kotoisin Laitilan Palttilasta.
Baccalaureus Prahan yliopistosta 23.2.1396, maisteri tammikuussa 1398. Kuningas Eerik Pommerilaisen kansleri vuoden 1406 tienoilla. Turun arkkiteini 1407. Valittiin Suomen piispaksi v. 1412, minkä jälkeen matkusti electuksena Roomaan, jossa sai paavin vahvistuksen vaalille ja vihkimyksen virkaan. Oleskeltuaan Pariisissa talven 1412 Maunu II Tavast matkusti paluumatkallaan joksikin aikaa kuningas Eerik Pommerilaisen luo.
Maunu II Tavastin toimiaikana elettiin Suomen kirkon voimakasta rakennuskautta. Tuomiokapituli laajennettiin käsittämään kymmenen, toisen tulkinnan mukaan kahdeksan kanungin ja kaksi prelaatinvirkaa. Hiippakuntaan muodostettiin uusia seurakuntia ja tuomiokirkkoon perustettiin yhteensä kahdeksan uutta alttariprebendaa, joista Pyhän Ruumiin alttari vuodelta 1421 piispan itsensä toimesta. Pyhän Kolmen kuninkaan killan alttari ja veljeskunta aloitti toimintansa vuonna 1449. Piispa valvoi tarkoin kirkon etuja ja edisti monin eri tavoin hiippakuntansa omavaraistumista. Kun Södertäljen herrainpäivillä vuonna 1438 oli päätetty perustaa Suomeen birgittalaisluostari, piispa luopui ennen pitkää dominikaanista naisluostaria koskevasta suunnitelmastaan ja antoi tukensa Naantaliin sijoitetulle birgittalaisluostarille.
Valtaneuvoksena Maunu II Tavast osallistui hallitustoimiin, joissa hänellä henkilökohtaisten suhteidensa ansiosta oli myös poliittista vaikutusvaltaa.
Vuonna 1441 hän oli mukana Söderköpingin provinsiaalisynodissa. Hän luopui vuonna 1450 piispan virasta ja asettui asumaan Naantalin luostarin läheisyyteen. Kuoli siellä 9.3.1452, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Piispainkronikan Maunu II Tavastista esittämä luonnehdinta, Maunu ”sekä todellisuudessa että nimeltään suuri” (Magnus et re et nomine) on tutkimuksen edistyessä saanut yhä uutta katetta.
Olavi Maununpoika (Olavus Magni) 1450-60
Syntyi Piikkiön Rungon kylässä. Birgitta ja Elin Ervastintyttärien tiedetään olleen hänen sisarpuoliaan. Perinteellisen otaksuman mukaan Olavi Maununpoika oli läheistä sukua piispa Maunu II Tavastille, joka avusti hänen opintojaan Pariisissa.
Baccalaureus Pariisin yliopistosta vuonna 1425, maisteri helmikuussa 1427, lisensiaatti seuraavana vuonna. Pariisin yliopiston rehtori 15.12.1432 – 24.3.1433. Pian tämän jälkeen Olavi Maununpoika palasi Suomeen ja sai haltuunsa 19.5.1433 Kirkkonummen pastoraatin. Kun hän oli matkustanut syksyllä 1433 takaisin Pariisiin, hänet valittiin 18.11.1433 englantilaisen kansakunnan prokuraattoriksi, jota virkaa hän hoiti seuraavan vuoden kesäkuuhun sekä jälleen syksyllä 1434 lokakuuhun saakka. Englantilaisen kansakunnan rahastonhoitajana hän toimi 21.9.1434 lukien vuoden ajan. Olavi Maununpoika tavataan prokuraattorin tehtävissä uudelleen 23.9. 19.11.1435, jonka jälkeen hiin siirtyi yliopiston rehtorin virkaan seuraavien neljän kuukauden ajaksi. Huhtikuussa 1436 hänet valittiin kansakuntansa edustajaksi Ranskan kuninkaan luona vierailleeseen lähetystöön. Palattuaan kesällä Suomeen hän sai nimityksen arkkiteiniksi.
Syksyllä 1436 Olavi Maununpoika matkusti jälleen Pariisiin, jossa toimi kansakuntansa prokuraattorina 24.9. 19.12.1436. Teologian baccalaureukseksi hän valmistui alkuvuodesta 1437 ja matkusti samoihin aikoihin yliopiston asiamiehenä Baselin kirkolliskokoukseen. Yliopiston opettajana (lector ethicarum) Olavi Maununpoika piti kaksi vuotta Aristoteleen ”Ethica” teoksen pohjalta luentoja, jotka oli tarkoitettu kaikkien tiedekuntien baccalaureuksille (Koskinen 1862).
Olavi Maununpoika lähti Pariisista keväällä 1437. Turun tuomiorovastiksi hänet valittiin vuonna 1438. Virkansa ohella hänet mainitaan kuningas Kristoffer Baijerilaisen kappalaisena sekä tämän ja Kaarle Knuutinpojan neuvosmiehenä. Olavi Maununpoika valittiin Suomen piispaksi vuonna 1450; hän käytti itsestään electus nimitystä jo 9.2.1450. Vihittiin piispan virkaan Roomassa samana vuonna.
Kuoli Turussa 24.2.1460, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Konrad (Conradus) Bitz 1460-89
Syntyperältään suomalaista rälssisukua. Vanhemmat ritari ja sittemmin Etelä Suomen laamannikunnan laamanni Henrik Bitz senior ja Anna Klauntytär Diekn.
Kirjoittautui Leipzigin yliopistoon 16.10.1438, maisteri sieltä vuonna 1442. Kirjoittautui Bolognan yliopistoon vuonna 1448. Olavi Maununpojan seuraaja Turun tuomiorovastin virassa vuodesta 1450 ja vuodesta 1460 Suomen piispana. Vihittiin virkaansa Sienassa 1460.
Mainitaan Kolmen kuninkaan killan jäsenluettelossa (REA 715). Konrad Bitz osallistui innokkaasti 1460 luvun poliittisiin kiistoihin unionikuningas Kristian Oldenburgilaisen puolella Kaarle Knuutinpoikaa vastaan. Paaville 4.6.1473 jätetty supliikki valaisee Bitzin toimintaa seuraavasti: häntä syytetään maallisen hallitusvallan käytöstä ja asemiesten lähettämisestä kuningas Kristianin puolelle Tukholman piirityksessä vuonna 1463 sekä ilmoitetaan hänet kuningas Kristianin vasalliksi, mikä viitannee Bitzin hallussa olleeseen Raaseporin läänitykseen. Edelleen piispan mainitaan laiminlyöneen säännönmukaiset Roomassa käynnit, syyllistyneen vihkivallan väärinkäyttöön ja rasittaneen seurakuntia kohtuuttomasti pitämällä tarkastusmatkoilla suuria seurueita ja ottamalla väestöltä lahjoja sekä kantaneen ylimääräisiä veroja. Samasta asiasta uudelleen muotoiltuna 15.6.1473 esitetty supliikki johti kuitenkin synninpäästöön. Pirisen (1956, 104 06) mukaan ei ole luultavaa, että Suomen piispanviran säännöllinen hoito olisi Konrad Bitzin kirkkorangaistusten vuoksi pitkäaikaisesti keskeytynyt, kuten aikaisemmassa tutkimuksessa on esitetty. Bitzin toimikauden jälkipuoliskolla saatiin aikaan huomattavia hallinnollisia uudistuksia: vuoden 1474 kapitulisääntö, tuomiokirkon kuorisääntö ja siihen liittyvä kulttireformi sekä toimeenpantiin useita seurakuntajakoja. Hiippakuntaan rakennettiin useita uusia kivikirkkoja, tuomiokirkko sai 1460 70-luvuilla ympärysmuurin ja tulipalossa vaurioitunut Kuusiston piispanlinna rakennettiin uudelleen.
Ensimmäinen erityisesti Suomea varten tarkoitettu kirja Missale Aboense, jonka syntyhistoriaa AarnoMaliniemi (1966, 644 46) ja Martti Parvio (1971, Postscriptum) ovat selvitelleet, painatettiin Konrad Bitzin toimesta Lyypekissä vuonna 1488.
Kuoli Kuusiston piispanlinnassa 13.3.1489, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Maunu III Särkilahti (Magnus Nicolai) 1489-1500
Syntyi Särkilahden tilalla Taivassalossa, rälssisukua molempien vanhempiensa puolelta. Vanhemmat valtaneuvos Niilo Olavinpoika Särkilahti ja Elina Niilontytär Tavast.
Baccalaureus Pariisin yliopistosta v. 1456, maisteri alkuvuodesta 1457, lisensiaatti samana vuonna. Oli Turun kanunkina 1462 66. Lähti Rooman matkalle 2.5.1465. Mainitaan 21.8.1465 esitetyssä supliikissa Tanskan kuninkaan kappalaisena, mutta jo 26.11.1465 päivätyssä supliikissa Tanskan ja Ruotsin kuninkaan kappalaisena ja 10. 1 2.1465 lähtien puhutaan vain Ruotsin tai Goottien kuninkaan kappalaisesta. Pirisen (1956, 96~97) mukaan tämä valaisee Maunu Särkilahden poliittisia kannanottoja ja osoittaa, että hän on mahdollisesti ollut perillä hallitsijanvaihdoshankkeista Ruotsissa jo ennen matkaansa 1460. Mainitaan Maunu Särkilahti sai 21.8.1465 vahvistuksen Pyhän Ruumiin prebendaan sekä vapautuksen residenssivelvollisuudesta paavin 26.11.1465 antaman uudistetun vahvistuksen mukaan sen vuoksi, että hän voisi harjoittaa yliopisto opintoja tai oleskella Rooman kuuriassa.
Sai 10.12.1465 paavin varauksen tuomiorovastin virkaan, siinä tapauksessa, että virka tuomittaisiin pois Henricus Freseltä. Mainitun viran Särkilahti sai haltuunsa 13.7.1466 Fresen kuoltua sekä oikeuden pitää edelleen P. Ruumiin prebenda. Päälle päätteeksi hänelle myönnettiin 18.7.1466 Mynämäen pastoraatti.
Roomassa oleskellessaan Särkilahden onnistui hankkia nimiinsä virkoja muistakin hiippakunnista: Nidarosin arkkidiakonaatti 10.10.1465, kanunginprebenda Linköpingistä 12.12.1465 sekä Skaran tuomiorovastin virka 28.12.1465, joskin on kyseenalaista, onko hän saanut mainittuja virkatuloja haltuunsa. Hänet nimitettiin palatsikreiviksi luult. v.synninpäästöön1466.
Maunu Särkilahti oli jälleen kotimaassa 29.9.1466. Tuomiokapituli valitsi hänet Suomen piispaksi 17.3.1489 ja paavi vahvisti vaalin ilman, että electuksen oli tarpeen itse käydä Roomassa. Uusi piispa käytti 8.2.1490 itsestään nimitystä ”electus confirmatus”. Vihittiin virkaan Upsalassa 24.6.1490. Särkilahti mainitaan lisätyssä Kolmen kuninkaan killan jäsenluettelossa (REA 715). Rakennutti tuomiokirkkoon Pyhäinmiesten kappelin (nyk. pääkuori). Särkilahden toimiaikana vuonna 1492 julkaistiin myös uudet statuutit, joiden mukaan osa jumalanpalvelusta tuli toimittaa suomen kielellä. Kuoli Kuusiston piispanlinnassa 12.3.1500.
Maunu Särkilahden tuomiorovastikautena, vuonna 1474 aloitettu tuomiokapitulin kansliareformi on tärkeä myös siitä syystä, että sen yhteyteen on Reinhold Hausenista lähtien liitetty keskiaikamme tärkeimmän lähdeteoksen Turun tuomiokirkon Mustankirjan synty. Kysymystä perusteellisimmin, pitkän ajan kuluessa, käsitellyt Jalmari Jaakkola päätyi käsitykseen, että Maunu Särkilahti on ollut kansliareformin ja sen toteuttamiseksi laaditun kapitulisäännön keskeisin aikaansaaja. Mustakirja on hänen mukaansa kansliarefomia koskevan päätöksen johdannossa laadittavaksi säädetty ns. siviiliasioita sisältävä kopiokirja, joka on syntynyt tuomiorovastin valvonnan alaisena. Vaikka kopiointityö palveli ensi sijassa käytännön tarpeita, se tähtäsi alusta pitäen myös kirjallisen, nimenomaan historiaan liittyvän, kulttuurin edistämiseen. Särkilahden historiaan kohdistuvista harrastuksista ovat todisteena myös hänen henkilökohtaiset kopiokirjansa, joista tärkein on julkaistu näköispainoksena nimellä Codex Särkilahti. Kun Särkilahden panos lisäksi on Jaakkolan mukaan Piispainkronikan vanhemman laitoksen, ns. Palmsköldin katkelman, synnyssä suurempi kuin perinteellisesti on otaksuttu, tätä renessanssikulttuurin rintamailia opiskellutta tuomiorovastia ja piispaa voidaan hänen mielestään pitää ”Suomen historian kantaisänä” (ks. etenkin Jaakkola 1931, 135-46 ja 291-97, Jaakkola 1952 I, Praefatio ja 1952 11, Praefatio, sekä Jaakkola 1962, 1873).
Vaikka osaan Jaakkolan tutkimustuloksista on kohdistettu kritiikkiäkin, onpa Kauko Pirisellä itsensä Mustankirjan synnystä edellä esitetystä poikkeava käsitys, tukee uusin tutkimus sitä jo perinteellistä käsitystä, että Särkilahden elämäntyö on ollut kirjalliseen kulttuuriinkin liittyviltä osiltaan erittäin merkittävä (vrt. esim. Porthan 1862, 505, Maliniemi 1933, 584 ja 602, Kellerman 1935, 88-92, Pirinen 1956, 121-26 ja 460-69, Suolahti 1963, 478 sekä Maliniemi 1963, 57-58).
Laurentius Suurpää 1500-06
Suomalaista porvarissukua. Vanhemmat Turun pormestari Mikael Suurpää ja hänen vaimonsa N.N., joka mahd. oli rälssisäätyinen.
Baccalaureus Pariisin ylipistosta 13.1.1473, lisensiaatti 4.5.1474. Toimi kamreerina. Anoi 26.5.1485 P. Katariinan prebendaa ja Kemiön pastoraattia, jotka myönnettiin hänelle paavin bullassa 6.7.1485. Mainitaan tuomiorovastina, kanunkina ja pappisjäsenenä lisätyssä Kolmen kuninkaan killan jäsenluettelossa (REA 715). Sai paavin vahvistuksen tuomiorovastin virkaan 7.7.1489.
Valittiin Suomen piispaksi 21.3.1500. Vihittiin virkaan Upsalassa 15.8.1501. Johti Suomen säätyjä vuoden 1504 valtiopäivillä.
Kuoli Turussa 28.9.1506.
Johannes IV Olavi 1506-10
Syntyi Paraisilla Piispainkronikan mukaan. Lähemmin tuntematonta rälssisukua.
Baccalaureus Pariisin yliopistosta 8.3.1485, lisensiaatti 29.3.1486. Toimi kansakuntansa prokuraattorina 7.4. 2.6.1487. Mainitaan Turun kanunkina 18.12.1496. Arkkipresbyterinä ehkä jo vuodesta 1502 lähtien ja varmasti ainakin 3.10.1506, jolloin hänet valittiin piispaksi. Vihittiin virkaan Upsalassa v. 1507.
Kuoli Kuusiston piispanlinnassa 9.6.1510, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Arvid Kurki (Arvidus Korke) 1510-22
Syntyi Vesilahden Laukossa, Satakunnassa. Rälssisukuinen. Vanhemmat Turun linnan vouti, sittemmin Ylä-Satakunnan tuomari Klaus Kurki, alk. Svärd ja Elina Juhontytär.
Baccalaureus Pariisin yliopistosta 28.1.1486, lisensiaatti 24.3.1478. Mainitaan kotimaassa maisterina 14.10.1488. Oli kanunkina 26.4.1490, minkä ohella Turun kirkkoherrana samana vuonna. Oli luult. saanut jo dekaanin viran 19.8.1506, jolloin häntä vielä asiakirjoissa kutsutaan kanungiksi. Valittiin dekaanin virasta Suomen piispaksi Johannes IV Olavin kuoltua. Mainittu electuksena 15.7.1510. Paavi vahvisti nimityksen Ravennassa 17.3.1511. Vihittiin virkaan Strängnäsissä 4.10.1511. Arvid Kurki liittyi unionitaisteluissa kansallisen puolueen kantaan.
Osallistui vuonna 1512 Malmön kokoukseen ja Tukholman valtiopäiville vuonna 1517. Oli ehdolla Upsalan arkkipiispan virkaan.
Kuoli haaksirikossa Öregrundin edustalla 22.7.1522.
Ericus Svenonis, electus 1523-27
Kotoisin luultavasti Kindasta, Itä-Göötanmaalta.
Kirjoittautui Greifswaldin yliopistoon vuonna 1498. K.G. Leinbergin (1896, 29) mukaan mahd. sama ”Ericus Smasuen de Nicopia Szwecus”, joka mainitaan Rostockin yliopistossa kesäkuussa 1500. Mainitaan maisterina v. 1506.
Sten Sturen kpln vuonna 1505. Linköpingin tuomiokapitulin dekaani viimeistään vuonna 1506. Sai paavin vahvistuksen nimitykselleen 19.9.1509. Ennen pitkää Ericus Svenonis suljettiin kuitenkin pois kapitulin toiminnasta, mutta virkatulonsa hän silti säilytti.
Kirjoittautui Rostockin yliopistoon marraskuussa 1509. Oleskeli Roomassa 1509 ja 1513-17, jonka jälkeen palasi Ruotsiin paavin legaatti Archimbaldin seurassa. Kanonisen oikeuden lisensiaatti Roomassa viimeistään v. 1515.
Poliittisessa toiminnassaan Ericus Svenonis liikkui vuoteen 1520 asti Hemming Gadhin vanavedessä. Sai 4.3.1513 paavin varauksen Pyhän Sigfridin prebendaan. Koska kyseinen prebenda oli tuolloin tuomiorovasti Paulus Scheelin hallussa, eikä sitä haluttu Ericus Svenonikselle luovuttaa, kehkeytyi asiasta pitkällinen prosessi. J. Rinteen (1948, 29) mukaan Ericus Svenonis sai prebendan haltuunsa vasta Paulus Scheelin kuoltua v. 1516 ja piti sen luult. piispaksi tuloonsa saakka. Pirisen (1956, 266) tutkimusten mukaan Ericus Svenoniksen ilmoitetaan luopuneen prebendasta 17.3.1517. Samassa yhteydessä hänet mainitaan Turun kanunkina, mikä asema hänelle lienee tullut juuri mainitun prebendan myötä jo 4.3.1513. Sai paavin 6.2., 2.3. ja 7.8.1517 hyväksymillä supliikeilla Turun tuomiorovastin viran, mutta jo 14.3.1519 hänen ilmoitetaan luopuneen siitä. Virallisesti Ericus Svenonis luopui virasta vasta 25.3.1521. Kustaa Vaasan kansleri 1522 23, toisen otaksuman mukaan vasta heinäkuun alusta 1523. Hoiti Turun piispan virkaa electuksena, sillä paavi ei vahvistanut vaalia. Ericus Svenonis saapui Suomeen luult. kesällä 1524. Vuonna 1526 hän anoi Kustaa Vaasalta itselleen takaisin Linköpingin dekaanin virasta aiemmin nauttimiaan virkatuloja, jotka hänelle myönnettiin 9.10.1526. Hänen Turussa ollessaan kyseiset tulot oli näet peruutettu kruunulle. Palattuaan vielä kerran Suomeen Ericus Svenonis luopui piispan virastaan vuonna 1527, luultavasti ennen Västeråsin valtiopäiviä juhannuksena 1527. Hänen muuttonsa Linköpingiin vahvistettiin 9.10.1527 ja dekaanin virkansa hän sai uudelleen vuonna 1528.
Kuoli viimeistään vuonna 1541.
Martti Skytte (Martinus Johannis) 1528-50
Syntyi noin 1480. Vanhemmat Sääksmäen kihlakunnan tuomari Jöns Olavinpoika Skytte ja Brita Eerikintytär. Sai alkuopetusta Rauman luostarikoulussa, josta siirtyi Turun kouluun. Munkkina Sigtunan dominikaaniluostarissa.
Teki pitkiä opintomatkoja Saksaan ja Ranskaan sekä Italiaan. Aloitti vuonna 1500 luennoinnin dominikaanien korkeakoulussa Napolissa. Sigtunan luostarin priori vuonna 1522, minkä ohella Ruotsin dorninikaanijärjestön tarkastaja ja Dacian provinssin kenraalivikaari vuodesta 1524.
Valittiin Suomen piispaksi Ericus Svenoniksen jälkeen. Vihittiin ilman paavillista vahvistusta Strängnäsissä 5.1.1528 katolisin seremonioin. Kustaa Vaasa kutsui piispa Skytten v. 1530 Upsalan arkkipiispaksi, mutta tämä kieltäytyi virasta. Toimiaikanaan Martti Skytte oli vielä paljolti vanhaan katolisuuteen pitäytyvä, ja vasta hänen vetäydyttyään syrjemmälle viran hoidosta ja saatuaan vuonna 1548 apulaisekseen Michael Agricolan, saattoi uskonpuhdistuksen henki alkaa vakiintua. Skytten ansioihin on luettava suomalaisten nuorukaisten kustantaminen ulkomaille opiskelemaan. Piti hallussaan Pyhän Johanneksen prebendaa kuolemaansa asti.
Kuoli 30.12.1550, haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Martti Skytten jälkeen piispan virka oli täyttämättä vuoden 1554 hiippakuntajakoon saakka.