Hankeseurakunnat kehittävät vapaaehtoisuutta
Hankeseurakunniksi sitoutuvia seurakuntia rohkaistaan kokeilemalla kehittämään kaiken läpäisevää vapaaehtoistoimintaa. Seurakunta voi valita saada menetelmien kokeiluun ja kehittämiseen hankkeen verkoston ja kapitulin tuen.
Kiinnostuneita hankeseurakuntia on jo mukana. Esimerkiksi Naantalin seurakunta aloittaa kehittämisen diakonian vapaaehtoistoiminnasta ja Salon ja Raision seurakunnat tuottavat vapaaehtoistyön laatukäsikirjaa yhteisessä tuotekehitystyön erikoisammattitutkintokoulutuksessa. Käsikirjassa tarkastellaan rekrytoinnista lähtien kaikkia osa-alueita, joita seurakunnan vapaaehtoistoiminnan tarkoituksenmukainen järjestäminen edellyttää. Valmistuessaan käsikirja voi toimia mallina muille.
Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen vahvistaa osallisuutta ja tukee näin seurakunnan perustehtävän toteutumista. Vapaaehtoisuuteen panostaminen muuttaa työntekijän otetta ja tapaa tehdä työtä.