Syksy on koulun alkujen ja seurakuntien koulutussuunnitelmien laatimisen aikaa. Mihin koulutuksiin olet itse ajatellut seuraavan vuoden aikana hakeutua? Kirkko on koulutusmyönteinen työnantaja. Sen merkittävin ajallinen resurssi on osaava ja hyvin koulutettu työntekijäjoukko.
Ajatus seurakunnan työntekijän tehtävään sisältyvästä osaamisen kehittämisestä on tuttu jo vuosisatojen takaa. Käsitys seurakuntatehtävän ja opiskelun sekä työssä kehittymisen sisäisistä kytköksistä näkyy esimerkiksi vuoden 1686 kirkkolain ensimmäisessä luvussa muun muassa viittauksina katekismuksen ahkeraan opettamiseen, lukemiseen ja kirjallisiin harjoituksiin. Lain 22 luvusta löytyvä vala sisältää suoran lupauksen jatkuvasta opiskelusta:
Minä tahdon myös wuosiwoudelda ja jocapäiwä itzeni aina parammaxi harjoitella Jumalan Sanas / ja wahwista minuani Uscon Cappalitten tiedosa / nijn hywin cuin muisa minun tarpellisis kirjallisis Harjoituxisani aina etziä hywä edeskäymistä / ja en nijtä millän muoto unhotta eli maahan lyödä.
Seurakunnan työntekijän siis tulee ylläpitää ja kehittää omaa osaamistaan. Tämä on myös hengellinen tehtävä. Reformaattori Lutherin mukaan hänen on ”joka päivä jatkuvasti luettava ja opiskeltava”, sillä hänen itselleen antamansa arvion mukaan ”lapseksi ja katekismusoppilaaksi minun on jäätävä ja mielelläni jäänkin”. Tieto, taito ja usko eivät ole vastakohtia vaan tukevat ja täydentävät toisiaan.
Oma elämä ja toiminta luomakunnassa – Jumalan maailmassa – jäsentyvät ymmärrettäväksi vain sisäistetyn prosessin myötä, joka kuljettaa entistä syvemmälle oman itsen, lähimmäisten ja Jumalan todellisuuteen. Studeeraaminen ei siksi pohjimmiltaan ole tiedollista vaan kääntyy jokapäiväiseksi hengelliseksi harjoitukseksi. Toisella vuosisadalla kirjoitettu Polykarpoksen kirje tarjoaa kiteyttävän näköalan tähän: ”Olen varma, että olette hyvin perehtyneet pyhiin kirjoituksiin ja ettei mikään ole jäänyt teiltä huomaamatta”.
https://koulutuskalenteri.evl.fi/
#Ajantasalla on arkkihiippakunnan asiantuntijoiden kirjoitussarja, jossa käsitellään ajankohtaisia aiheita.