Onnittelut yhteisöltä vai rekisteröintipyyntö instituutiolta?
Aloitimme kysymällä itseltämme: Onko kaste meille itsestäänselvyys, jonka olemme ajatelleet pysyvän voimissaan ilman että tarkastelemme omia toimintatapojamme ja viestiämme? Missä ja milloin puhumme kasteesta ja millä sanoilla? Miksi kirkkona haluamme, että lapset kastetaan? Minkä viestin kastetta pohtiville vanhemmille välitämme ja miten? Entä millainen on viestimme sävy? Mihin voimme omassa työssämme keskittyä paremmin tai mitä uutta voimme kokeilla?
Kaste kyllä innosti meitä itseämme. Kasteen hyvää haluaisi välittää toisillekin. Mutta omaan asiantuntijuuteen rakastuminen voi estää näkemästä asiaan liittyviä näkökohtia niiden näkökulmasta, joita asia koskee. Ihan ensimmäiseksi kävimme läpi kaiken materiaalin, jota seurakunnasta lähetetään kasteperheille. Huomasimme, että lähettämämme kirje sisälsi nipun erityylisiä esitteitä ja lopulta se kaikkein tärkein puuttui: ilahtuneet onnittelut siitä, että perheeseen on syntynyt lapsi!
Minimistä maksimiin, välttämättömyydestä ilahduttamiseen
Siispä uudistimme kasteperheille lähtevän materiaalin. Kirjettä laatiessamme pyrimme selkeyteen ja ystävällisyyteen. Lapsen syntymä ja kaste ei ole seurakunnalle pelkkä rekisteröintiasia, vaan koko yhteisön ilon aihe. Korostimme myös sitä, että kaikki käytännön asiat järjestyvät varmasti ja seurakunta auttaa mielellään kaikissa pohdinnoissa ja pulmissa. Tämä voi tarkoittaa monenlaisia asioita. Joku tarvitsee kummia kummipankista, toinen maksutonta juhlatilaa, kolmas haluaa pohtia, miten ulkomailla asuvat kummit voisivat osallistua striimin kautta juhlintaan. Meidän tehtävämme on palvella jokaista perhettä yksilöllisesti ja parhaamme mukaan sillä ajatuksella, että seurakuntalaisen toive tai idea ei ole meille vaiva vaan ilo. Valitsimme tekemisemme perusasenteeksi ajatuksen ”minimistä maksimiin, välttämättömyydestä ilahduttamiseen”.
Kaste näkyväksi
Halusimme myös, että kaste näkyisi enemmän seurakuntamme elämässä. Nyt jokaiselle kastetulle ripustetaan oma kastekyyhkynen Pyhän Katariinan kirkon kastepuuhun. Varsinkin kastepuun suunnitteluprosessi on osoittanut meille, miten kaikkeen tekemiseen kannattaa uhrata vaivannäköä ja pohdintaa. Pyhän Katariinan kirkon kastepuu (Valon pisaroita 2018-2019) on tekstiilitaiteilija Silja van der Meerin luoma uniikki taideteos, joka istuu upeasti keskiaikaisen kirkkomme tunnelmaan. Puuhun ripustettavat kastekyyhkyset ovat nekin käsin tehtyjä ja uniikkeja taideteoksia, joita perheet arvostavat. Vaivannäkö vaistotaan.
Iloiset kastejuhlat näkyvät nyt seurakunnan sosiaalisen median kanavissa. Kasteen näkyväksi tekeminen on tärkeää, mutta ei aina kovin helppoa. Totesimme, että jos juttu ei lähde innostuneesti tai spontaanisti liikkeelle, kyseessä ei välttämättä ole suuren yleisön kannalta mahtava idea. Kasteviestien läpimenossa sosiaalisessa mediassa on tärkeää löytää jokin kiinnostava näkökulma, vaikka kastejuhlassa laulavat enot, yli sata vuotta vanha kastemekko tai jokin humoristinen sattumus.
Pieniä, hyviä asioita
Tutkimusten ja kokemustemme mukaan kasteiden määrää ei saa nousemaan kasterukousten sanamuotoja parantelemalla tai kummitodistuksia kehittämällä. Sekin kannatti kuitenkin tehdä, niilläkin on merkitystä. Katsomuskasvatuksen merkitys yhteistyössä varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa korostui, hyvin hoidetut kasteet ja koko prosessi varauksesta alkaen (myös sähköiset kastevaraukset käytössä), hyvien käytäntöjen kerääminen pappien kokouksessa – kaikki se oli yhteisen työn tukemista. Kun mietimme ja ymmärrämme perheiden tarpeita ja kehitämme kasteprosesseja sekä omaa ammattitaitoamme, vaalimme samalla kasteen arvoa sekä oman työmme mielekkyyttä. Papin, suntion, vahtimestarin, varauspalvelun ym. asenteen ja motivaation vaikutusta on vaikea tavoittaa perinteisillä mittareilla, mutta se tuntuu sydämessä ja näkyy toiminnassa.
Tuntuu tärkeältä myös vaikka antaa perheelle lahjaksi puinen iltarukousnoppa tai kutsua perheitä ripustamaan kastetun lapsen kastekyyhkynen seurakunnan kastepuuhun. Yhteistyössä Turussa ja Kaarinassa on järjestetty mahdollisuus kastaa pieni tai vähän isompi lapsi Aamukaste-tapahtumassa ja rippikouluun ilmoittautunut yhteisessä juhlassa Loppiaisena. Kummiuteen liittyvien asioiden luotimme jo olevan hyvässä hoidossa seurakuntayhtymässä sekä koko kirkon tasolla.
Kasteiden määrä ei käänny nousuun kastetta mainostamalla
Kasteprojekti opetti meille, että kasteprosessia ei voi kehittää tai mainostaa ohi muun. Kasteviestinnän lisääminen ja kehittäminen ei kanna pitkälle, jos ihmiset eivät koe kristillistä uskoa ja kirkkoa itselleen läheiseksi tai merkitykselliseksi. Tärkeintä ja oleellisinta ei ole mainostaa kastetta lapsiperheille, vaan auttaa tämän ajan etsijöitä – nuoria ja nuoria aikuisia – löytämään merkitystä elämälleen kristillisestä uskosta. Reitti kasteen merkityksellisyyteen kulkee sitä kautta. On hyvä yrittää nähdä, minkä verran tarvitaan puhetta kasteesta ja kuinka paljon muuta työtä, jotta ihmiset voivat kokea kasteen merkitykselliseksi itsensä ja lapsensa kohdalla. Meillä kirkkoherra sanoitti roolinsa sen suhteen sanoilla ”luotan, kokeilen ja resurssoin”.
Kaste merkitykselliseksi
Valitettavasti kekseliäimmätkään eivät tavoita nuorta väkeä, jotka eivät seuraa seurakunnan perinteisiä kanavia, kuten Facebook-sivua. Tutkimuksen mukaan päätös lapsen kastamisesta tehdään usein jo ennen parisuhteen solmimisesta. Kasteen arvoa ja merkitystä onkin tarpeellista pitää esillä rippikoululaisten, opiskelijoiden ja nuorten aikuisten parissa ja etsiä tarpeelliset yhteistyökumppanit. Nuorempia kohderyhmiä olemme tavoittaneet parhaiten silloin, kun olemme tehneet yhteistyötä erilaisten opiskelijajärjestäjien kanssa esimerkiksi Ylioppilaskylän Block Partyssa. Tällöin viestimme ei ole liittynyt kasteeseen, vaan kirkon läsnäoloon ja merkitykseen ihmisten elämässä.
Mittaamisen mahdottomuudesta
Miten kasteviestinnän kehittämisprosessi sitten vaikutti seurakunnassamme? Kasteiden määrä laski. Toisaalta tämä liittyi varmasti korona-aikaan, mutta yhtä kaikki: oikotietä kasteiden määrän kasvattamiseen ei ole. Se, että perhe ei tuo lasta kasteelle voi johtua monista asioista – ei pelkästään siitä, että kastetta ei arvosteta tai siitä ei tiedetä tarpeeksi. Jos perhe ei ole kristitty, lasta ei tietenkään kasteta. Oletettavasti kastepäätöstä vaikeuttaa se, että vain toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon tai vanhemmilla ylipäätään on eri uskonto. Ja se että nuoret eroavat kirkosta jo ennen kuin heillä on lapsia. Kirkkoon kuuluvien vanhempien lasten kasteiden määrä näyttäisi olevan vielä hyvällä tasolla ja he välittävät kasteen positiivista viestiä omissa yhteisöissään, jos ja kun kirkkona annamme heille hyvän kokemuksen. Tällä hetkellähän emme saa mitattua ja selvitettyä, miten nyt tekemämme työ vaikuttaa jonkun nuoren elämässä vaikka kymmenen vuoden kuluttua, kun hänelle syntyy lapsi. Oletettavasti meillä kaikilla kuitenkin on omassa elämässämme kokemuksia, jotka ovat jättäneet hyviä muistijälkiä. Teemme työtämme pyrkien tietoisesti mahdollistamaan hyvien muistijälkien syntymisen.
Outi Toljamo ja Anna Hälli
Turun Katariinan seurakunnan papit
Leena Kairavuo kirkkoherra
Pääkuva Simo Ahtee, muut kuvat Anna Hälli.
Realismi ja toivo: seurakunnat muutoksessa -hankkeessa kahdeksantoista Turun arkkihiippakunnan seurakuntaa on kahden vuoden ajan vahvistanut verkostoja ja vapaaehtoistoimintaa, etsinyt ja kokeillut erilaisia toimintamalleja ja avannut tietä uudelle toimintakulttuurille, jossa seurakuntalaisen osallisuus ja vapaaehtoisuus vahvistuvat.