Ehtoollisen viettäminen pääsiäisen aikaan
Piispat ovat keskustelleet ehtoollisen vietosta poikkeusolojen vallitessa niissä jumalanpalveluksissa, jotka järjestetään kiirastorstaista toiseen pääsiäispäivään. Muiden jumalanpalveluksien osalta ei tässä vaiheessa anneta uusia ohjeita. Tässä esitetyt linjaukset perustuvat siihen turvallisuustilanteeseen, joka vallitsi 25.3. aamupäivällä, ja sen mukaisiin viranomaismääräyksiin ja -ohjeisiin.
Kiirastorstain ja pääsiäisen jumalanpalveluksissa voidaan valmistautua viettämään ehtoollista edellyttäen, että seuraavia periaatteita noudatetaan.
- Messun toimittamiseen osallistuu enintään 10 henkilöä, joilla kullakin on siinä oma tehtävänsä ja jotka edustavat seurakuntaa monipuolisesti. Messun toimittamiseen riittää yksi pappi. Mielikuvaa ”etuoikeutetuista” tulee välttää.
- Messussa noudatetaan turvavälejä ja kaiken kaikkiaan erittäin tarkkaa hygieniaa, jonka noudattaminen saa myös näkyä.
Suoratoistetussa messussa on lisäksi otettava huomioon seuraavat tekijät.
- Messun ei tule tukea kokemusta tai tulkintaa, jonka mukaan se olisi vain työntekijöiden saati pappien juhla. Kameran suuntaa ehtoollisen vieton kestäessä on syytä harkita.
- Vaikka moni seurakuntalainen kaipaisikin ehtoollisyhteyttä, suoratoistetun messun seuraaminen ei anna mahdollisuutta siihen, että ehtoollista voitaisiin nauttia kotona jonkinlaisen virtuaalikonsekraation tms. perusteella. Yhteyden kaipuulle voidaan tehdä oikeutta siten, että ehtoollista vietettäessä luetaan ja ehkä näytetään myös tekstinä esimerkiksi seuraava rukous: Herra Jeesus, uskon, että olet läsnä sakramentissasi ja tahtoisin ottaa sinut siinä vastaan kuin juhlavieraan. Koska juuri nyt en voi, rukoilen sinua: tule silti luokseni Vapahtajana, syntien anteeksiantajana ja lohduttajana. Tahdon seurata sinua, Jumalan Karitsa, minne ikinä minut vietkin, ja rakastaa sinua yli kaiken, ja lähimmäistäni niin kuin itseäni. Ole ylistetty, Herra Jeesus Kristus! Aamen.
Hiljaisen viikon ja pääsiäisen jumalanpalveluksiin on kirkkohallitukselta tulossa valmista rukous- ym. materiaalia.
Tiivistetty ohje kirkollisista toimituksista
- Kaikissa toimituksissa noudatetaan erityisen huolellista hygieniaa ja tilan suomien mahdollisuuksien mukaan riittävän suuria turvavälejä
- Pappi pukeutuu toimituksissa normaalisti albaan tai papin juhlapukuun ja korostaa kaikella toiminnallaan tilanteen arvokkuutta ja ainutlaatuisuutta poikkeusoloista huolimatta. Oman alban käyttö on suositeltavaa.
- Virsikirjojen sijasta toimituksissa on syytä käyttää erillisiä monisteita tai kunkin omaa mobiililaitetta.
Kaste
- Valtaosa kasteista siirtynee pandemian jälkeiseen aikaan. Seurakunnan on hyvä olla mahdollisuuksien mukaan yhteyksissä jäseniinsä, joille syntyy lapsia pandemian aikana, ja pyrkiä omalta osaltaan pitämään huolta, että lapset kuitenkin kastetaan.
- Mikäli kaste halutaan poikkeusoloista huolimatta järjestää, perheen harkintaa on syytä kunnioittaa. Ensisijaisesti kaste järjestetään seurakunnan tiloissa ja mahdollisimman pienellä joukolla.
- Kotikasteita järjestetään ainoastaan painavista syistä. Kotikasteissakin seurakunnan on kehotettava perhettä noudattamaan 10 hengen kiintiötä ja ottamaan huomioon riskiryhmiin kuuluvat henkilöt.
- Kastekaavasta käytetään tiivistä versiota. Ristinmerkki piirretään ilmaan kasvojen ja rinnan kohdalla. Kastevesi laitetaan maljaan kannusta toimituksen osana juuri ennen kastetta ja poistetaan maljasta heti kasteen päätyttyä. Käytetyt kuivausliinat siirretään välittömästi pestäviksi kuumassa lämpötilassa.
- Seurakunnan tulee tiedottaa erillisen kastejuhlan järjestämisen mahdollisuudesta pandemia-ajan jälkeen. Juhlaan voi kuulua hätäkasteen vahvistamisen tai kasteen vuosipäivän rukoushetken kaavaa mukaileva osuus.
Vihkiminen ja avioliiton siunaaminen
- Valtaosa vihkimisistä ja avioliiton siunaamisista siirtynee pandemian jälkeiseen aikaan. Seurakunnan on mahdollisuuksien mukaan hyvä olla yhteyksissä vihkimisen tai avioliiton siunaamisen varanneisiin pareihin ja pitää omalta osaltaan huolta, ettei kirkollinen vihkiminen tai siunaus jää kokonaan toteuttamatta.
- Mikäli vihkiminen tai siunaus halutaan poikkeusoloista huolimatta järjestää, parin harkintaa on syytä kunnioittaa. Tilaisuus voidaan järjestää seurakunnan tiloissa ja mahdollisimman pienellä joukolla.
- Tilaisuuksissa on tärkeä huomioida turvavälit ja hygieniaohjeistus. Sormukset ja vihkiraamattu voidaan asettaa valmiiksi alttarikaiteelle tai muulle sopivalle paikalle niin, ettei pappi käsittele niitä toimituksen aikana lainkaan, vaan vihkipari ottaa ne siitä suoraan. Sormusrukous ja sormusten pujottaminen sormiin voidaan jättää myös kokonaan pois toimituksesta.
Hautaan siunaaminen
- Siunaus tulee toimittaa niin pian kuin olosuhteet mahdollistavat. Tällä tuetaan kylmätilojen ja henkilöstön riittämistä tulevina viikkoina.
- Siunaustilaisuuksiin annetusta kymmenen hengen osallistujakiintiöstä voidaan joustaa ainoastaan sellaisessa tilanteessa, jossa vainajan lähiomaisia (leski, lapset, vanhemmat, isovanhemmat, lapsenlapset) on yli kymmenen. Lähiomaisten pääsy hautajaisiin on turvattava. Niin heidän kun muidenkin kohdalla on silti syytä korostaa osallistumiseen liittyviä riskejä ja noudattaa tiukkoja hygieniavaatimuksia sekä turvavälejä. Tavoitteena on aina mahdollisimman pieni joukko.
- Riskiryhmiin kuuluvien lähiomaisten osallistuminen siunaustilaisuuksiin tulisi lähtökohtaisesti toteuttaa etäyhteydellä.
- Pappia, kanttoria ja suntiota ei lasketa kiintiöön kuuluviksi.
- Seurakunnan tulee tiedottaa mahdollisuudesta järjestää muistotilaisuus pandemian jälkeisenä aikana, esimerkiksi uurnan laskun yhteydessä.
- tulee kiinnittää erityistä huomiota kappeleilla ja kirkossa työskentelevien työturvallisuuteen
Kirkon työmarkkinalaitoksen ohjeita päivitetty
Lomautuksista nykyisessä koronavirustilanteessa
Seurakunnista on tullut kysymyksiä Kirkon työmarkkinalaitokselle lomautuksista koronavirustilanteeseen liittyen. Kirkon työmarkkinalaitos toteaa, että seurakunnissa tulisi nykyisessä tilanteessa pyrkiä lomautusten sijasta kaikin tavoin suuntaamaan koko henkilöstön työvoima tukemaan luovasti seurakunnan jäsenten ja koko yhteiskunnan selviytymistä nykyisen kriisitilanteen yli.
Jos lomautus kuitenkin osoittautuu seurakunnassa välttämättömäksi, Kirkon työmarkkinalaitos painottaa, että lomautusprosessia koskevia sääntöjä Kirkon yhteistoimintasopimuksessa (KirVESTES liite 10, luku 3), kirkkolaissa (KL 6:34 §) ja työsopimuslaissa (TSL 5:4 §) on noudatettava. Tämä koskee myös lomautusprosessin määräaikoja, eikä niihin ole kirkon osalta tulossa muutoksia. Määräaikojen noudattaminen tarkoittaa, että lomautus voi alkaa aikaisintaan runsaan kuukauden kuluttua siitä, kun henkilöstölle on annettu ilmoitus lomautusmenettelyn (tuta-menettelyn) käynnistämisestä.
Kysymyksiä ja vastauksia työnantajien tueksi koronaepidemiassa
KiT:n koronaohjeisiin työnantajille on lisätty usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen: https://evl.fi/kirkontyomarkkinalaitos/tyonantajan-tyokaluja/ohjeita-tyonantajalle/koronavirus/usein-kysyttya