Työterveyslaitoksen ohjeita työnantajille ja työntekijöille
Tuomiokapitulista on kysytty maskien ja suojavarusteiden käytöstä. Seurakunnissa noudatetaan terveysviranomaisten ohjeita. Mikäli seurakunnan työntekijä vierailee jossain hoitolaitoksessa, on erittäin tärkeää ennen käyntiä olla yhteydessä ko. paikkaan ja kysyä viimeisimmät ohjeet ja tilannekuva.
Linkki työterveyslaitoksen ohjeisiin
Kasteen tai vihkimisen todistaminen
Vihkimisessä ja kasteessa tulee aina olla läsnä vähintään kaksi todistajaa (AL 14§, KJ 2:17§). Digi- ja väestötietovirastolta saadun vahvistetun kannan mukaan todistajien tulee aina olla läsnä paikan päällä, siellä missä toimitus fyysisesti tapahtuu. Kirkollisten toimitusten todistamiseen ei näin ollen riitä etämukanaolo. Striimin kautta todistajana toimiminen ei ole mahdollista edes poikkeusoloissa.
Diakoniatyö poikkeusoloissa – usein kysyttyjä kysymyksiä
FAQ-dokumentti diakoniatyön korona-ajan tarpeisiin. Kyseessä ei siis ole niinkään uusi ohjeistus vaan aiemman ohjeistuksen sanoittamista kysymys-vastaus-muodossa.
Vuoden 2021 talousarviosuunnittelun taustaksi
Taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander on kirjannut ajatuksiaan vuoden 2021 talousarviovalmisteluista. Katsauksessa on myös tietoa Perlacon Oy:ltä tilatusta verotuloennusteesta, arvioperusteita vuoden 2020 kirkollisverotuotosta ja huhtikuun tilityksestä sekä muistutus lähestyvistä kesälomista. Katsaus on luettavissa Sakastissa (kirkon työntekijöille).
Blogi työnantajan velvoitteista huolehtia turvallisuudesta
Neuvottelupäällikkö Oili Marttila kirjoittaa Kirkonkello-blogissaan työstä Koronan varjossa. Blogin välityksellä Kirkon työmarkkinalaitos muistuttaa, että työnantajan tehtävänä on huolehtia tarpeellisilla toimenpiteillä kaikkien työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä siten kuin työturvallisuuslaki (738/2002) siihen velvoittaa.