Kolehti 29.3.2020
Arkkihiippakunta on määrännyt seurakunnille kaksi kolehtia hiippakunnallisiin tarkoituksiin. Tämän lisäksi arkkihiippakunnan seurakunnille on suositeltu, että sunnuntaina 29.3.2020 kolehti kerättäisiin El Salvadorin kumppanuuskirkon hyväksi.
Seurakuntien on noudatettava striimattujen jumalanpalvelusten kehotuksissaan kolehtisuunnitelmaa. Mikäli suunnitelmassa on kohteita, joilla ei ole keräyslupaa, kehotus on jätettävä antamatta tai kohdistettava toisaalle. Arkkihiippakunnalla ei ole voimassa olevaa rahankeräyslupaa. Aiemmin suositeltu kolehdinkeruu El Salvadorin kirkon tukemiseksi EI OLE MAHDOLLISTA ja siirtyy SIKSI myöhempään seurakunnan päättämään ajankohtaan tai muuhun seurakunnan tilaisuuteen tilanteen normalisoiduttua. Tilitysohjeet löytyvät sivuiltamme.
Pyydämme, että seurakunnissa muistetaan El Salvadorin kirkkoa esirukouksin.
Seurakuntien on mahdollista edistää sellaisten yhteisöjen ja säätiöiden rahankeräystoimintaa, joilla on voimassa oleva rahankeräyslupa. Suosittelemme pitämään jumalanpalveluksen yhteydessä esillä Kirkon Ulkomaanavun tai Suomen Lähetysseuran ajankohtaisia keräyskohteita.
Esirukousaiheet, piispa Medardo Gómez’in kirje ja tietoa keräyskohteista: https://www.arkkihiippakunta.fi/kalenteri/el-salvador-sunnuntain-kolehti/
Lomautukset seurakunnissa
Kirkkoa tarvitaan nyt ja meillä on myös lakisääteinen velvollisuus henkiseen huoltoon poikkeusoloissa. Arkkihiippakunnan seurakuntia kehotetaan nyt organisoimaan työtä uudelleen. Muuttuneessa tilanteessa on tarpeen arvioida, mihin seurakuntien työntekijöitä poikkeusoloissa erityisesti tarvitaan. Missä on suurin hätä? On todennäköistä, että joudumme myös liikuttamaan työntekijöitä myös yli seurakuntarajojen, kun tilanne vaikeutuu.
Työn uudelleen organisointi vaati johtajuutta, luovuutta ja luottamusta työyhteisössä. Työnantaja voi työnjohto- ja valvontaoikeutensa perusteella määrätä paikasta, jossa työ- ja virkatehtävät suoritetaan, ellei työsopimuksessa ole rajoitettu tätä työnantajan oikeutta. Työnantaja voi myös yksipuolisesti tehdä töiden asianmukaisen järjestelyn kannalta tarpeellisia muutoksia tehtäviin sekä järjestellä työtehtäviä ja työaikoja siten, että työt tulevat tehdyksi myös muuttuneissa olosuhteissa.
Selvää on, että talouden taantuma tulee aikanaan aiheuttamaan selvän tulojen alenemisen seurakuntatalouksille. Seurakunnat ovat myös lähtökohdiltaan erilaisissa tilanteissa. Seurakunnat eivät kuitenkaan kohtaa akuuttia kassakriisiä koronaviruksen vuoksi, vaan taloudelliset haasteet syvenevät vasta myöhemmin. Siksi seurakuntia rohkaistaan tässä kriisitilanteessa turvaamaan kirkon henkilöstön toimeentulo ja kantamaan tilanteessa yhteiskuntavastuuta. Lomauttamisen tulee tässä kohdin olla viimeinen vaihtoehto.
Tavoitteena on nyt tukea ihmisiä kriisitilanteessa sekä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia.
KiT ohjeistaa seurakuntia seuraavasti:
KiT on käynyt kirkon pääsopijajärjestöjen kanssa keskusteluja seurakuntien paineista lomauttaa työntekijöitään toimintojen keskeyttämisen vuoksi. KiT kiinnittää seurakuntien huomiota siihen, että poikkeusoloista huolimatta kirkon virka- ja työehtosopimukset on voimassa ja niitä on noudatettava. Lomautukset tulisi KiT:n näkemyksen mukaan pyrkiä pitämään mahdollisimman vähissä.
Niiden sijasta tulisi voida joustavasti sopia viranhaltijoiden tai työntekijöiden tehtävien muokkaamisesta. Lisäksi voidaan käyttää vuosilomia, lomarahavapaita, työaikakorvauksia tai työaikapankkivapaita tai hakemuksesta myöntää virka-/työvapaita, siten kuin kirkon virka ja työehtosopimuksista niistä määrätään. Jos lomauttaminen on kuitenkin tarpeen, kirkon yhteistoimintasopimusta ja sen tuta-menettelyä koskevia määräaikoja on noudatettava.
Jos viranhaltijat/työntekijät haluavat olla poissa henkilökohtaisista syistä esim. lapsen hoitaminen kotona koulujen sulkemisen vuoksi ja anovat virka-/työvapaata, olisi menettelyjen oltava mahdollisimman yhdenmukaisia.