Varsinais-Suomi kiihtymisvaiheessa, Satakunta perustasolla
Koronapandemia kiihtyy edelleen Varsinais-Suomessa. Ilmaantuvuus kasvoi lokakuun alussa hyvin nopeasti, mutta kiihtymisen vauhti on nyt hieman taittunut. Satakunnassa ollaan edelleen perustasolla.
Varsinais-Suomen osalta tiistaina 20.10. kokoontunut alueellinen koronaryhmä suosittaa, että yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokoontumisia järjestetään sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa vain, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Maanantaina 19.10. tuli voimaan saman ryhmän antama suositus, että sisätiloissa ei tule järjestää yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia. Suositukset ovat voimassa toistaiseksi.
Mikäli esimerkiksi muistotilaisuuksia tai kasteita järjestetään seurakuntien tiloissa, tilaisuuteen voi osallistua enemmän kuin 20 henkilöä, jos tilassa on mahdollisuus noudattaa turvavälejä ja hygieniasuosituksia.
Seurakunnissa tulee seurata sairaanhoitopiirien antamien suosituksia ja pyrkiä noudattamaan niitä.
Aluehallintovirasto valmistelee parhaillaan marraskuuta koskevaa päätöstä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta.
Täsmennystä suositukseen aikuisten harrastetoiminnan keskeyttämisestä
Kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla on annettu suositus keskeyttää aikuisten harrastetoiminta, jossa tartuntariski on korkea. Esimerkkejä korkean riskin harrastetoiminnasta ovat nopeatempoiset, sisätiloissa pelattavat joukkuelajit sekä kuorolaulu.
Muu seurakunnan aikuisille suunnattu kokoava toiminta ei lähtökohtaisesti rinnastu korkean riskin harrastustoimintaan. Muuta kokoavaa toimintaa voidaan siis jatkaa myös kiihtymisvaiheessa. Tämä koskee myös leirejä. Kaikissa yli 20 henkeä kokoavissa tilaisuuksissa on kuitenkin pystyttävä pitämään turvavälejä. Myös maskien käyttöä suositellaan.
Lasten ja nuorten toimintaa suositellaan jatkettavaksi seurakunnissa turvallisesta toteutuksesta huolehtien. Myös lasten ja nuorten leirejä voi kiihtymisvaiheessakin toteuttaa seurakunnan oman harkinnan mukaan.
Seurakuntien toiminta epidemian eri vaiheissa
Tuomiokapitulissa on koostettu seurakuntien tueksi muistilistaa siitä, miten epidemian eri vaiheet vaikuttavat seurakuntien toimintaan. Sarakkeisiin on kirjoitettu asiat, jotka muuttuvat edelliseltä tasolta. Asiat, joiden muutoksesta ei ilmoiteta, pysyvät voimassa myös seuraavassa vaiheessa. Muistilista vastaa tilannetta lokakuussa 2020.
Etäkokouksista
Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle nykyisen kirkkolain muuttamista, jotta kirkon ja seurakuntien päättävät toimielimet voisivat kokoontua sähköisesti. Muutos koskisi toimielimiä seurakunnissa, seurakuntayhtymissä, hiippakunnissa ja kirkon keskushallinnossa. Kirkkolaki ei tällä hetkellä mahdollista päättävien toimielimien sähköisiä kokouksia.
Kirkkohallituksen täysistunto teki päätöksen etäkokouksia koskevasta kirkkolain muutosesityksestä tiistaina. Asiaa pyritään edistämään nopeasti. Kirkolliskokous käsittelee asiaa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Sieltä asia etenee eduskunnan käsittelyyn.
Joulunajan tilaisuudet
Tuomiokapitulin varautumisryhmä kokoaa kirkkoherrat Teams-kokouksiin, joissa keskustellaan joulunajan käytännöistä seurakunnissa.
Myös hiippakuntasihteerit kokoavat eri työntekijäryhmiä lähiviikkoina keskustelemaan joulunajan tapahtumien toteutuksesta ja jakamaan hyviä käytäntöjä.
Kauneimpien joululaulujen suunnitteluun on tarjolla vinkkejä täällä.