Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut 4.3.2021 määräyksiä, jotka koskevat sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan aluetta. Epidemiatilanteen muututtua huonommaksi on otettu käyttöön tartuntatautilain uudet pykälät. AVI korostaa, että nyt otetaan käyttöön viimesijaisia keinoja ennen mahdollista valmiuslain käyttöönottoa.
AVI:n päätös – Tartuntatautilaki 58 §
Tiedote – Aluehallintovirasto (avi.fi)
Tartuntatautilain pykäliin perustuvien määräysten keskeinen tavoite on ihmisten lähikontaktien estäminen, jotta estetään tartuntoja ja epidemiatilanne saadaan paremmaksi. Kaikkea toimintaa on hyvä miettiä tästä näkökulmasta. Perusajatus on se, että kaikkia ylimääräisiä kontakteja tulee nyt välttää.
58 d §: voimassa 6.3.-5.4.
- Toimijat velvoitetaan varmistamaan yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää.
- Päätös koskee toimijoiden
- sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun
- rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä.
Seurakuntia koskevat henkilörajoitukset
Henkilörajoituksia on tällä hetkellä voimassa kahdenlaisia.
Kokoontumisrajoitus 6 henkilöä koskee kertaluonteisia tapahtumia ja yleisötilaisuuksia. Tämän rajoituksen piirissä ovat muun muassa kirkolliset toimitukset. Rajoitus on edelleen voimassa, sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa, 26.3. asti. Toimitusten, erityisesti hautajaisten kohdalla, on edelleen syytä käyttää pastoraalista harkintaa.
Torstaina annetut rajoitukset koskevat jatkuvaa ja säännöllistä toimintaa. Ne perustuvat 22.2. tartuntatautilakiin tehtyihin muutoksiin ja lisättyihin pykäliin.
Vaikutukset arkkihiippakunnan kaikissa seurakunnissa:
- Päätös on voimassa 6.3.–5.4.2021.
- Säännöllisessä toiminnassa henkilörajoitus on 10 henkilöä sisätiloissa ja 50 henkilöä ulkotiloissa.
- Mitään tilaa ei suljeta kokonaan, mutta toiminnan toteuttamisen ehtona on se, että osallistujien välistä lähikontaktia voidaan välttää. Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan.
- rajoitus ei koske vuonna 2008 tai myöhemmin syntyneitä lapsia (katso alla)
Kirjallinen suunnitelma
Seurakuntien tulee tehdä kirjallinen suunnitelma toiminnoista, joita toteutetaan seurakunnan toimitiloissa ja siitä, miten niissä tosiasiallisesti estetään ihmisten lähikontaktit. Keinot kontaktien välttämiseen seurakunnat saavat määritellä itse. Suunnitelman tulee olla näkyvillä tiloissa.
”Aluehallintovirasto voi tehdä usean kunnan alueelle päätöksen, joka velvoittaa laissa mainittuja toimijoita varmistamaan yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Kunta voi tehdä päätöksen omalla alueellaan.
Päätös edellyttää, että toimijat tekevät kirjallisen suunnitelman siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit. Keinot toimijat voivat määritellä itse.
Suunnitelma on pidettävä tiloissa esillä siten, että asiakkaat tai toimintaan osallistuvat näkevät sen. Suunnitelmaa ei tarvitse lähettää aluehallintovirastolle hyväksyttäväksi. Aluehallintovirasto ei ota kantaa yksittäisiin suunnitelmiin, vaan ohjeistaa yleisluontoisesti.”
AVI:n sivuilla on mallipohja, jota voidaan käyttää suunnitelmaa laadittaessa. Usein kysyttyä koronaviruksesta – Tietoa – Uutishuone – Aluehallintovirasto. Pohja on myös tämän viestin liitteenä.
Lasten toiminta
Rajoitukset eivät koske vuonna 2008 tai sitä myöhemmin syntyneitä lapsia. Nämä toiminnot voivat jatkua, mutta niitä on järjestettävä harkiten. Lähikontaktia on hyvä pyrkiä välttämään. On hyvä myös miettiä, voidaanko seuraavien viikkojen aikana ryhmiä jakaa mahdollisimman pieniksi. Lasten turvallisen toiminnan ylläpitäminen on tällä hetkellä erittäin tärkeää ja työntekijöiden on hyvä pohtia innovatiivisia tapoja.
Nuorten toiminta
Nuorten tiloja voidaan pitää auki, jos tilojen koko ja muut olosuhteet mahdollistavat turvallisen olemisen. Tällöinkään ei voi ylittää 10 hengen rajaa. Kasvomaskien käytölle on vahva suositus. Lähikontaktien välttäminen on tämän toiminnan ehtona. Nuorten kohtaaminen ja turvallisen kohtaamisen mahdollistaminen on tällä hetkellä erittäin tärkeää.
Sähköiset kokoukset
Laki sähköisistä kokouksista on hyväksytty eduskunnassa, mutta presidentti ei ole vielä vahvistanut sitä. Sen voimaan tulosta viestitään heti tuoreeltaan.
Tuen antaminen
Rajoitus ei estä henkilökohtaisia kohtaamisia turvavälejä noudattaen ulkona tai väljissä tiloissa. Diakoniselle ja sielunhoidolliselle kohtaamiselle on tällä hetkellä suuri tarve ja tähän kirkkoa erityisesti tarvitaan.
Seurakunnissa tehty jo paljon – nyt lähikontaktien välttäminen tarpeellista
Seurakunnissa on rajattu toimintaa koko epidemian ajan hallituksen ja aluehallintoviraston määräysten mukaisesti, eivätkä nämä nyt voimaan tulevat rajoitukset muuta nykytilannetta paljon. Tautitilanne on kuitenkin nyt kriittisessä vaiheessa ja tästä AVI:n päätöksestä seurauksena on lähikontaktien välttäminen kaikessa toiminnassa.
Tuomiokapitulin ohjeet seurakunnille tulevat varautumisryhmältä tässä muodossa sähköpostitse. Samaan aikaan tuomiokapitulin työntekijät tapaavat etänä seurakunnan työntekijöitä eri yhteyksissä, joissa pyritään tukemaan työntekijöiden jaksamista ja löytämään käytännöllisiä ratkaisuja eri tilanteissa. Seurakunnissa lopulliset linjaukset tehdään kirkkoherran ja paikallisen varautumisryhmän johdolla.
Ajankohtaistunti
Tänään klo 12.30 on ajankohtaistunti seurakunnan työntekijöille. Mukaan voi liittyä arkkihiippakunnan nettisivujen kalenterista löytyvästä linkistä. Ajankohtaistunti kaikille työntekijöille 5.3. | Turun arkkihiippakunta
Kevään muut ajankohtaistunnit ovat: 9.4. ja 7.5. klo 12.20-13.30.
Linkkejä:
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri: Koronavirusepidemia 2021 (vsshp.fi)
Satakunnan sairaanhoitopiiri: Epidemian torjunta ja voimassa olevat alueelliset suositukset | Satasairaala
AVI:n usein kysytyt kysymykset: Usein kysyttyä koronaviruksesta – Tietoa – Uutishuone – Aluehallintovirasto