Lounais-Suomen aluehallintovirasto (Avi) on antanut määräyksen, jonka mukaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien alueella sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajoitettava 20 henkilöön. Määräys on voimassa 10.12.2021-31.12.2021.
Tiedote – Aluehallintovirasto (avi.fi)
Arkkihiippakunnan tuomiokapituli antaa Avin päätöksen johdosta seurakunnille seuraavat ohjeet. Ohjeet koskevat sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan alueen seurakuntia ja ovat voimassa 10.12.2021-31.12.2021.
Terveysturvallisuusmääräykset koskevat kaikkea toimintaa
Seurakunnissa tulee edelleen noudattaa erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käytössä tartuntatautilain mukaisia yleisiä hygieniavaatimuksia. Osallistujille tulee tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen, tilojen ja pintojen puhdistamista on tehostettava sekä tila on järjestettävä sillä tavoin väljästi kuin se toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista. (Tartuntatautilaki 58 c §)
Lisäksi aluehallintovirasto velvoittaa huolehtimaan tilojen käytöstä siten, että toimintaan osallistuvien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin tai muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. (Tartuntatautilaki 58 d §)
Avin päätöksessä tarkoitettuja yleisölle avoimia tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettuja tiloja ovat:
1) sisätilat, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun;
2) alueellisesti ja toiminnallisesti rajatut ulkotilat, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan toiminnan järjestäjä vastaa tiettynä ajankohtana;
3) tilat, joita käytetään 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan asiakas- tai osallistujamäärästä riippumatta.
Koronapassia ei voi ottaa käyttöön julkisessa uskonnonharjoituksessa
Koronapassia eli EU:n digitaalista koronatodistusta ei voi käyttää uskonnollisissa tilaisuuksissa. Koronapassi voidaan tarkistaa vain, jos toimintaan kohdistuu viranomaispäätöksessä määrätty rajoitus.
Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiä jumalanpalveluksia ja muita vastaavia toimituksia. Näin ollen 20 henkilön kokoontumisrajoitus ei koske ev.lut. kirkon uskonnonharjoitusta.
Uskonnonharjoituksella tarkoitetaan jumalanpalveluksia, hartauksia ja kirkollisia toimituksia. Päätöksen siitä, onko tilaisuus uskonnollinen vai ei-uskonnollinen tekee tilaisuuden järjestäjä eli seurakunta tai seurakuntayhtymän yksikkö. Lopullinen päätösvalta on kirkkoherralla tai yksikön johtajalla.
Kokoontumisrajoitukset eivät koske julkisyhteisön virallisia tilaisuuksia, kuten kirkkovaltuuston kokouksia, eikä myöskään niissä voi ottaa käyttöön koronapassia. Lainsäädäntö ei mahdollista koronapassin tarkistamista tilaisuuteen osallistuvilta työntekijöiltä.
Uskonnollisten tilaisuuksien terveysturvallisuudesta on huolehdittava
Seurakunnan on huolehdittava järjestämiensä tilaisuuksien terveysturvallisuudesta. Tähän vastuuseen kuuluu myös uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvien riittävistä etäisyyksistä huolehtiminen.
Tuomiokapituli ohjeistaa, että mikäli sisätiloissa järjestettävään uskonnolliseen tilaisuuteen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan voi ottaa sisälle 1/3 tilan enimmäiskapasiteetista. Ohje perustuu tartuntatautilain 58 d § määräykseen. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi 300 hengen kirkkotilaan voidaan jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa ottaa 100 ihmistä.
Osallistujille suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä rokotussuojan tasosta riippumatta.
Yleisötilaisuuksiin 20 henkilön henkilömäärärajoitus tai koronapassi
Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset koskevat myös seurakuntien järjestämiä yleisötilaisuuksia.
Seurakunnan järjestämien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 20 henkeen. Vaihtoehtona on ottaa käyttöön koronapassi. Jos tilaisuudessa on käytössä koronapassi, ei tilaisuuden osallistujamäärää rajoiteta, eikä tilassa noudateta uskonnonharjoitusta varten asetettua 1/3 enimmäishenkilömäärärajoitusta.
Aluehallintoviraston mukaan myös Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat kokoontumisrajoitusten piiriin kuuluvia yleisötilaisuuksia, vaikka ne järjestettäisiin kirkossa.
Yleisötilaisuudella tarkoitetaan yleisölle avoimia tilaisuuksia, olivatpa ne maksullisia, maksuttomia tai kutsuun perustuvia. Yleisötilaisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset joulumyyjäiset, joulujuhlat, konsertit ja luennot. Yleisötilaisuudella ei tarkoiteta seurakunnan jatkuvaluonteista normaalitoimintaa.
Koronapassi käyttöön kuorotoiminnassa
Aluehallintoviraston ohjeissa otetaan erikseen kantaa kuorolaulutoimintaan. Tuomiokapituli ohjeistaa, että seurakuntien aikuisten kuorotoiminnassa otetaan käyttöön koronapassi.
Lasten ja nuorten toiminta mahdollista
Lasten ja nuorten toiminnassa tulee ottaa huomioon hygieniasuositukset ja tilojen käyttöön liittyvät ohjeet. Lasten ja nuorten toiminnan järjestäminen on mahdollista, mikäli paikkakunnalla ei ole koronatilanteesta johtuvia erityisiä lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rajoituksia (kuten etäkoulu).
Rippikoulu on seurakunnan uskonnonharjoitusta ja jatkuvaluonteista normaalitoimintaa, joten yleisötilaisuuksiin kohdistuvat rajoitukset eivät koske rippikoulua. Rippikoulujen tapaamiset tulee toteuttaa riittävän väljissä tiloissa hygieniaohjeita noudattaen.
Alle 16-vuotiailta ei voi kysyä koronapassia. Mikäli perheille järjestettävään yleisötilaisuuteen osallistuu yli 20 eri-ikäistä henkilöä, koronapassi tulee kysyä 16 vuotta täyttäneiltä.
Ohjeita koronapassin käyttöön
Seurakunta voi päättää ottaa koronapassin käyttöön tilaisuuksissa, joihin osallistuu yli 20 henkilöä ja joita koskevat aluehallintoviraston määräämät rajoitukset (esim. yhteislaulutilaisuudet, konsertit, esitykset ja myyjäiset).
Jos seurakunta päättää ottaa koronapassin käyttöön tietyssä tilaisuudessa, seurakunnan on varmistettava, että koronapassi tarkastetaan kaikilta osallistujilta ovella. Jos tätä ei pystytä varmistamaan, koronapassia ei voi ottaa käyttöön. Koronapassia ei tarkisteta alle 16-vuotiailta lapsilta.
Koronapassin voi lukea THL:n hyväksymällä Koronatodistuksen lukija -sovelluksella. Koronapassin lukemista varten tulee varata riittävästi henkilökuntaa. Koronapassin lukijan voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta.
Tapahtuman ennakkomainonnassa tulee mainita koronapassin käytöstä.
Mikäli tilaisuus järjestetään tilassa, jonka haltijalla on oikeus käyttää koronapassia, se voidaan kysyä myös esimerkiksi seurakunnan työntekijöiden joululounaalla.
Epäselvissä tilanteissa yhteys paikalliseen terveysviranomaiseen
Seurakuntien on mahdollistettava seurakunnallisen toiminnan jatkuminen vallitsevissa olosuhteissa terveysturvallisesti ja mahdollisimman kattavasti.
Mikäli epidemiatilanne muuttuu paikallisesti merkittävästi, seurakunnan on syytä olla yhteydessä paikalliseen terveysviranomaiseen ja noudattaa terveysviranomaisen ohjeita.
Linkkejä:
Usein kysyttyä koronaviruksesta – Tietoa – Uutishuone – Aluehallintovirasto
Koronavirus – Kriisit ja varautuminen (sakasti.fi)
Koronainfo | Turun arkkihiippakunta