Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto on myöntänyt Arkkipooki-palkinnon Salon seurakunnan Kirkkopolku-taidekasvatushankkeelle.
Arkkipooki jaetaan tunnustuksena merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippa-kunnan tai seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi.
Kirkkopolku-taidekasvatushankkeessa kehitetään koulujen ja seurakunnan välistä yhteistyötä. Hanketta on ohjannut erityisopettaja Anna Kaisa Siltanen Salossa vuosina 2018 ja 2019, ja se jatkuu edelleen. Hankkeessa ideoidaan TaiT Marjo Räsäsen kokemuksellisen taideoppimisen mallin avulla kirkkotaiteeseen perustuva oppimiskokonaisuus.
Kirkkopolku osallistaa koululaiset tekemään ja samalla kutsuu heidän perheitään kirkkoon. Lisäksi Kirkko-polku on uudenlainen tapa toteuttaa seurakunnan ja koulun yhteistyötä, ja toiminta on soveltaen toteutettavissa muissakin seurakunnissa kuin Salossa.
Salon seurakunnan kirkot ovat merkittävä osa asukkaiden historiaa ja identiteettiä. Kirkkotaide kertoo eri aikakausista, kristinuskon perusteista ja taiteilijoiden elämästä. Anna Kaisa Siltanen on ohjannut Kirkkopolun tähän mennessä Halikon, Kuusjoen, Perniön, Perttelin ja Särkisalon kouluissa.
– Elämme kuvien maailmassa. Älylaitteemme heijastavat verkkokalvoillemme kuvia kaikista mahdollisista maailman ilmiöistä, Anna Kaisa Siltanen toteaa. – Peruskoulun opetussuunnitelman yhtenä osa-alueena on monilukutaito. Se on kansalaistaito, joka opettaa kriittisyyttä, mutta auttaa myös saamaan paljon irti kuvista.
Kirkkopolku-hankkeessa koululaiset ovat tutustuneet kotikirkkonsa taiteeseen ja kokemuksensa perusteella jatkaneet oppimista koulussa kuvataiteen, äidinkielen ja uskonnon oppitunneilla. He ovat tuottaneet taidetta, joka on ollut kaikkien nähtävillä kirkoissa näyttelyiden ajan.
Kirkkopolku-hankkeen ensimmäinen näyttely pidettiin Särkisalon kirkossa syksyllä 2018. Kevätkaudella 2019 hanke toteutettiin Halikossa ja Kuusjoella ja syyskaudella 2019 Perniössä ja Perttelissä. Hanke jatkuu edelleen ja tavoitteena on, että Kirkkopolku kiertää loputkin Salon seurakunta-alueet.
Arkkihiippakunnan kunniakirjat
Hiippakuntavaltuusto myönsi Arkkipookin lisäksi arkkihiippakunnan kunniakirjat kahdelle ehdokkaalle, Maskun seurakunnan ja kunnan alakoulujen yhteistyösuunnitelmalle, nuorisotyönohjaaja Hanna Hyvöselle ja Kaisa Sulkille sekä Littoisten kyläkirkolle.
Maskun seurakunnalla ja kunnalla on opetussuunnitelman liitteenä yhteistyösuunnitelma osana evankelisluterilaisen uskonnon opetusta. Suunnitelmaan on kirjattu joka luokka-asteella toteutettava toiminta, joka on luokiteltu Opetushallituksen ohjeisiin perustuviin kumppanuuden koreihin. Tällä taataan jokaisen oppilaan uskonnonvapauden toteutuminen seurakunnan ja koulun välisessä yhteistyössä.
Littoisissa vuoden 2019 alussa käynnistynyt Kyläkirkko-hanke on luotu alueen asukkaiden esittämien toiveiden ja odotusten pohjalta. Hankkeen myötä historiallisessa verkatehdasmiljöössä sijaitsevan Littoisten tehtaankirkon toiminta on saatu parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen herätettyä henkiin. Tehtaanmäkeen on lyhyessä ajassa onnistuttu vakiinnuttamaan viikottainen, monimuotoinen ja avoin jumalanpalveluselämä ja sen osana monimuotoinen muu yhteisöllinen toiminta. Littoisten kyläkirkko toimii myös Galleria Kyläkirkkona, jossa taidenäyttely vaihtuu puolen vuoden välien ja taiteilija tekee kirkkoon myös alttaritaulun osana näyttelyä.
Lisätietoja:
hiippakuntapastori Pauliina Järvinen p. 0400 126515, pauliina.jarvinen@evl.fi