Kesätoiminnan muistilista
Seurakuntien kesätoiminta tavoittaa vuosittain kymmeniätuhansia osallistujia. COVID-19 pandemian vuoksi seurakuntien kesätoiminnan suunnittelua ja toteutusta varten on julkaistu ohjeistus 8.5.2020. Oheiseen kirkkohallituksessa tehtyyn dokumenttiin on muistilistan omaisesti koottuna keskeiset linkit ja muutamia käytännön näkökulmia. Muistilista toistaa jo aiemmin annettuja ohjeita.
26_05_20 Leiritoiminnan muistilista
Kuinka viestitään seurakunnan sairastumistapauksissa?
Koronaan sairastumisiin ja altistumisiin liittyvä seurakunnan viestintä on kriisiviestintää. Asiallinen viestintä ehkäisee huhuja ja väärien olettamusten leviämistä ja parhaimmassa tapauksessa myös tartuntoja.
Seuraavat asiat on syytä ottaa viestinnässä huomioon. Seurakunnan tapahtumassa olleen työntekijän tai esimerkiksi leiriläisen koronatartuntaepäilystä tulee aina ottaa yhteyttä kunnan terveysviranomaiseen. Mahdollisen korona-altistumisen jäljittää aina viranomainen, ei seurakunta. Päätökset testaamisesta ja mahdollisesta karanteenista tekee tartuntatautilääkäri. Päätökset ovat aina tapauskohtaisia.
Seurakunnan ei pidä lähteä viestimään tartuntaepäilyistä tai tartunnoista ilman konsultaatiota terveysviranomaisen kanssa. Tapauskohtaisesti tartuntatautilääkärin ohjeet viestitään työntekijöille ja seurakuntalaisille ilman tarpeetonta viivytystä ja selkeästi. Yksityisyydensuoja on tärkeä muistaa. Epäilystä tai todetusta tapauksesta ilmoitetaan välittömästi kirkkoherralle, ja muutoinkin toimitaan seurakunnan kriisiviestintäohjeiden mukaisesti. Kirkkoherra on yhteydessä tuomiokapituliin yhteisen tilannekuvan luomiseksi ja mahdollisesti tarvittavien viestintätoimien sopimiseksi. Tuomiokapituli on tarvittaessa yhteydessä Kirkon viestintään, joka vastaa kirkon valtakunnallisesta kriisiviestinnästä ja tukee seurakuntia ja hiippakuntia kriisiviestinnässä. Seurakuntiin on toimitettu lista kesän ajan päivystäjistä tuomiokapitulissa.
Linkit Usein kysyttyihin kysymyksiin (UKK)
Kirkkohallituksella ja Aluehallintovirastolla on nettisivuillaan osio Usein kysytyt kysymykset. Näille sivuille päivitetään vastauksia yksittäisiin kysymyksiin. Esimerkiksi AVI on ilmoittanut, että se ei anna yksittäisiä päätöksiä eri toimijoiden kysymyksiin, vaan kokoaa vastaukset UKK-sivulle.
Kirkon työmarkkinalaitoksen UKK
Leiritoiminnasta AVI on ohjeistanut 1.6.2020 lukien seuraavasti:
10. Miten THL:n ja OKM:n ohjeet on huomioitava lasten ja nuorten leiritoiminnassa 1.6. alkaen?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamassa ohjeessa suositellaan muun muassa, että leireillä toimitaan rajatuissa, enintään 50 henkilön ryhmissä. Kun leirillä rajataan lähikontaktien määrää, helpotetaan altistuneiden jäljitystyötä, jos leirillä todetaan koronavirustartunta. Ohjeessa on myös suosituksia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, siivouksesta ja tarpeettoman fyysisen kosketuksen välttämisestä.
Lue lisää THL:n ja OKM:n ohjeesta 14.5.2020 (stm.fi)
Ruoka-avun turvaaminen kesällä
Ruoka-avun ja muun diakonisen avun tarve on kasvanut koronakriisin aikana, eikä kesä tuo tilanteeseen helpotusta. Mikäli mahdollista, seurakunnissa tulisi jatkaa ruoka-avun jakamista myös kesällä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Tulevia ohjeita
– Kotikäyntityön ja vastaanottotoiminnan ohjeistus