Seurakunnille
Koronavirusepidemian kiihtyminen näyttää jatkuvan. Sekä ilmaantuvuudet että positiivisten näytteiden osuudet testatuista ovat huolestuttavasti kasvaneet. Tilanne on huonontunut valtakunnallisesti, mutta alueelliset erot ovat edelleen suuria. Viime viikkojen aikana on todettu yhä enemmän kotimaisia laajempia tartuntaryppäitä ja joukkoaltistumisia, jotka ovat johtaneet jatkotartuntoihin.
Alueelliset torjuntatoimet ovat avainasemassa. Toimintaa eri alueilla muokataan sen mukaan, missä vaiheessa alue koronan suhteen on.
Maskien käyttö seurakunnan tilaisuuksissa
Maskisuositus koskee nyt koko Suomea (THL). Suositus on jaettu koronaepidemian mukaan eri vaiheisiin, jotka ovat perusvaihe, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe, ja niitä koskevat erilaiset ohjeistukset. Mikäli sairaanhoitopiiri ja alueen yhteistyöryhmät päätyvät siihen, että alue on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, otetaan käyttöön THL:n seuraava suositus:
Suosituksen mukaan maskeja tulisi käyttää muun muassa joukkoliikenteessä sekä lukioissa ja muissa toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Lisäksi maskeja suositellaan käytettävän julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää tai turvavälejä ei voida noudattaa. Näitä ovat esimerkiksi kaupat ja ostoskeskukset, postit, pankit ja kirjastot, urheilutapahtumat ja liikuntatilat, konsertit, elokuvateatterit ja teatterit, museot sekä myös kirkot.
Mikäli Satakunta ja/tai Varsinais-Suomi siirtyvät koronaepidemiassa kiihtymisvaiheeseen, tuomiokapituli rohkaisee seurakuntia viestimään, että maskien käyttö on suositeltavaa myös seurakunnan tilaisuuksissa. Maskisuosituksesta on hyvä viestiä seurakunnan eri kanavissa. Diakoniatyössä on jaettu maskeja vähävaraisille. Seurakunnan julkisissa tilaisuuksissa seurakuntalaiset huolehtivat itse omista maskeistaan.
Tarkemmat ohjeet koskien epidemian eri vaiheita ovat tämän viestin lopussa.
Läsnäolijoiden nimien keräämisestä
OKM ja THL ovat ohjeistaneet, että ”tartunnanjäljityksen helpottamiseksi tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjillä tulisi mahdollisuuksien mukaan ja muun lainsäädännön edellytyksin olla tiedot osallistuneista henkilöistä.” (OKM:n ja THL:n ohje 21.9.2020)
Nimilista muodostaa henkilörekisterin, minkä vuoksi jumalanpalvelus tai muu uskonnollinen toimitus ei voi olla sellainen ohjeessa tarkoitettu tapahtuma, jossa nimet kerättäisiin. Muissa tilaisuuksissa nimilista on hyvä kerätä. Kirkollisissa toimituksissa asianosaisilla on tieto juhlaan osallistuneista.
Tärkeää on pohtia keinot ja välineet tiedottamiselle tilanteissa, joissa jäljitys voidaan kohdentaa esim. tiettyyn jumalanpalvelukseen.
Ohjeet koronaepidemian eri leviämisvaiheisiin
PERUSTASO
Yleiset ohjeet
· Muista turvaväli.
· Käytä kasvomaskia, jos turvaväliä ei voi pitää.
· Pese käsiä usein ja huolellisesti.
· Yski hihaan tai nenäliinaan.
· Jos epäilet tartuntaa, mene testiin.
· Asenna Koronavilkku puhelimeesi.
· Muista vastuullisuus töissä ja vapaa-ajalla.
· Huolehdi omaehtoisesta karanteenista tarvittaessa.
Kokoontumisrajoitukset
Yli 50 ihmisen kokoontumisissa edellytetään hygienia- ja turvaväliohjeiden noudattamista. Osallistujien tai seurueiden välille on turvattava mahdollisuus 1–2 metrin turvavälien pitämiseen. Jonotustilanteissa ihmisiä tulee muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä. Järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Jumalanpalvelukset, toimitukset ja muut tilaisuudet
Seurakuntia kehotetaan noudattamaan aluehallintovirastojen ja sairaanhoitopiirien määräyksiä sekä yleisötilaisuuksien järjestämistä koskevien velvoitteiden että niitä koskevien suositusten osalta. Kaikissa tilaisuuksissa ja kokoontumisissa huolehditaan hygieniasta, turvaväleistä ja opastuksesta. Paikalle tullaan vain terveenä. Huolehditaan hyvästä ilmanvaihdosta, lyhennetään tilaisuuksien kestoa ja vähennetään laulamista. Ehtoollisella huolehditaan hygieniasta erityisen hyvin. Tarkempaa ohjeistusta löytyy piispojen ohjeesta 1.6.2020.
Vastaanottotoiminta ja kotikäynnit
Seurakuntalaisia voidaan tavata vastaanottotilassa tai kotikäynnillä, kun huolehditaan turvaohjeiden noudattamisesta. Tapaaminen voidaan hoitaa myös ulkotilassa, puhelimella tai verkossa. Vapaaehtoistoiminnassa noudatetaan samoja periaatteita.
Kasvomaskit
Maskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä ja niissä julkisissa tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Suositus koskee yli 15-vuotiaita tilanteissa, joissa lähikontakti kestää yli 15 minuuttia. Lisäksi suositus koskee koronavirustestiin hakeutuvia henkilöitä ja riskialueilta Suomeen saapuvia matkustajia.
Kasvomaskia voi käyttää alueellisen viranomaisen suosituksen mukaan myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Paikalliset terveysviranomaiset toteavat, onko maskisuositus alueella voimassa.
Matkustaminen
Kotimaan matkailussa tulee noudattaa terveys- ja turvallisuusohjeita. Kaikkea matkustamista tulee välttää sairaana. Matkan aikana pitää välttää tarpeettomia fyysisiä kontakteja. THL ylläpitää listoja matkustuksen suhteen turvallisista ja ei-suositeltavista maista. Terveysviranomaiset voivat määrätä testeihin tai karanteeniin tarvittaessa.
KIIHTYMISVAIHE
Perustason ohjeiden lisäksi:
Kokoontumisrajoitukset
Paikallisviranomaiset voivat asettaa tarkempia kokoontumisrajoituksia.
Etätyösuositus
Etätyötä suositellaan niillä alueilla, joilla viranomaisten toteamana koronatilanne on kasvussa.
Kasvomaskit
Koronaepidemian kiihtymisvaiheessa kasvomaskin käyttöä suositellaan vahvasti joukkoliikenteen lisäksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Tämä koskee myös kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen tiloja. Tilaisuuden järjestäjää suositellaan varaamaan maskeja osallistujille.
LEVIÄMISVAIHE
Perustason ja kiihtymisvaiheen ohjeiden lisäksi:
Kasvomaskit
Kasvomaskien käyttöä suositellaan vahvasti aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä, sekä aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.
Alueelliset viranomaiset voivat jokaisessa vaiheessa antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin. Siksi on erittäin tärkeää, että seurakunnat pitävät kiinteää yhteyttä paikallisiin viranomaisiin.
Linkit ohjeisiin
Tuoreimmat yleiset ohjeet
AVI
http://www.avi.fi/web/avi/aiheet
Valtioneuvosto
https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta
Tuoreimmat kirkon omat ohjeet
evl.fi
https://evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/koronavirus
Sakasti
https://sakasti.fi/kriisit-ja-varautuminen/nain-varaudut/koronavirus
Sakastissa ennen 1.6. annetut ohjeet koskevat valmiuslain soveltamisen aikaa. 1.6.2020 lähtien annetut ohjeet liittyvät nykytilanteeseen.