Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen tarkennettu ohje seurakunnille kokoontumisrajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osalta 1.6.2020 alkaen
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat antoivat Valtioneuvoston linjaukseen perustuen 5.5.2020 ohjeen jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallistujamäärästä. Valtioneuvoston 6.5. tekemän periaatepäätöksen perusteella piispat tarkentavat ohjettaan seuraavasti:
Jumalanpalvelukset
Jumalanpalveluksiin voi 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudate-taan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.
Ehtoollisen vietosta hiippakunnat antavat ohjeita erikseen. Arkkihiippakunnan ohje.
Jumalanpalvelusten välittämistä verkkoon (video- tai audiostriimaus) suositellaan jatkettavaksi edelleen.
Kirkolliset toimitukset
Kirkkotilassa ja muissa seurakunnan tiloissa toteutettaviin kirkollisiin toimituksiin voi 1.6.2020 al-kaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä.
Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopi-vaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.
Toimituksen jälkeen perheen järjestämä kaste- tai hääjuhla tai muistotilaisuus on yksityistilaisuus. Vastuu yksityisen tilaisuuden toteutuksesta on sen järjestäjällä. Valtioneuvoston linjauksen mu-kaan niitä koskee 50 hengen enimmäisosallistujamäärä, samoin kodeissa tai muissa yksityistiloissa toteutettavia kirkollisia toimituksia.
Kokoontumisrajoituksiin liittyvästä päätöksenteosta ja päätösten toimeenpanon ohjauksesta vastaavat aluehallintovirastot.
Hiippakunnat antavat tarvittaessa tarkempia ohjeita.
Piispojen ohjeesiin liittyen tuomiokapituli ohjeistaa:
Jokaisessa kirkossa on tehtävä erillisarvio siitä, kuinka monta ihmistä kirkkotilaan mahtuu 1,5 metrin turvavälit (sivuille, eteen- ja taaksepäin) huomioon ottaen. Suurissa kirkoissa henkilömäärä voi ylittää 50 henkilöä. Hallituksen asettama enimmäisosallistujamäärä julkisissa tilaisuuksissa on 500 henkeä.
Riskiryhmiin kuuluvien osallistumista jumalanpalveluksiin tai muuhun toimintaan ei suositella, vaikka suositusten noudattaminen onkin itse kunkin omalla vastuulla.
Seurakunnat ovat velvollisia vastaamaan kokoontumisrajoitusten ja turvaohjeiden paikallisesta soveltamisesta ja niistä tiedottamisesta.
Seurakunnan tulee tiedottaa tilaisuuksien osallistujille, että osallistuminen ei ole mahdollista oireisena tai sairaana ja että hygieniaohjeita ja turvavälejä on noudatettava.
Tiedoksi:
– Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) Aluehallintovirastoille lähettämä ns. ohjauskirje, jonka pohjalta AVI:t tulevat tekemään päätökset rajoitetoimenpiteistä 1.6.2020 alkaen toistaiseksi. Kirkon AVI-yhteyshenkilöltä saadun arvion mukaan päätökset pystytään valmistelemaan ja tekemään noin viikon viiveellä ohjauskirjeen saapumisesta. Käytännössä toukokuun viimeisen viikon alkupuolella.
– Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa laatima ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä. Aluehallintovirastoja on kehotettu harkitsemaan näiden ohjeiden asettamista yli 50 henkilön, mutta enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksien järjestämisen välttämättömäksi edellytykseksi.