Varsinais-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on antanut ohjeita Kauneimpien joululaulujen järjestämisestä.
Kauneimmat joululaulut
AVI:n antamissa kokoontumisrajoituspäätöksissä on määritelty, että yhteislaulutilaisuudet ovat yleisötilaisuuksia, joita rajoitukset koskevat. Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallisen sisällön yhteislaulu muodostaa.
Tästä syystä myös Kauneimmat joululaulut ovat kokoontumisrajoitusten piiriin kuuluvia yleisötilaisuuksia, vaikka ne järjestettäisiin kirkossa. Kauneimmissa joululauluissa otetaan käyttöön koronapassi silloin, kun ne ylittävät 50 osallistujan rajan.
Ohjeita koronapassin käyttöönottoon
Koronapassi koskee vain yli 50 osallistujan sisätiloissa pidettäviä yleisötilaisuuksia. Alle 50 osallistujan tai ulkotiloissa järjestettäviä kokoontumisia koronapassi ei tällä hetkellä koske.
Koronapassia ei voi käyttää uskonnollisissa tilaisuuksissa. Tällöin on kuitenkin huolehdittava muilla tavoin tapahtuman terveysturvallisuudesta.
Päätöksen siitä, onko tilaisuus uskonnollinen vai ei-uskonnollinen tekee tilaisuuden järjestäjä eli seurakunta tai seurakuntayhtymän yksikkö. Lopullinen päätösvalta on kirkkoherralla tai yksikön johtajalla.
Etukäteisviestinnässä tulee mainita koronapassin käytöstä. Koronapassin lukemista varten tulee varata riittävästi henkilökuntaa. Koronapassin lukijan voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta.
Koronapassia ei tarkasteta alle 16-vuotiailta lapsilta, vaikka koronapassi olisikin muuten tilaisuudessa käytössä. Tilaisuuden järjestäjän on kuitenkin varmistettava, että ilman koronapassia tilaisuuteen tuleva henkilö on alle 16-vuotias. Mikäli tilaisuuteen osallistuu yli 50 eri-ikäistä henkilöä, koronapassi tarkistetaan kaikilta yli 16-vuotiailta.
Kokoontumisrajoitukset eivät koske julkisyhteisön virallisia tilaisuuksia, kuten kirkkovaltuuston kokouksia. Siksi niissä ei voi ottaa käyttöön koronapassia. Lainsäädäntö ei myöskään mahdollista koronapassin tarkistamista tilaisuuteen osallistuvilta työntekijöiltä.
Koronatodistuksen käyttöönotosta ja todistuksen tietojen käsittelystä säädetään tartuntatautilain 58i §:ssä ja 58j §:ssä.
Rajoitukset koskevat Varsinais-Suomea 16.11.-16.12.2021
Mikäli Satakunnassa otetaan käyttöön kokoontumisrajoituksia, koronapassin käyttöönotossa noudatetaan samoja periaatteita kuin Varsinais-Suomessa.
Tuomiokapituli seuraa tilannetta ja lähettää seurakuntiin uusia ohjeita tarvittaessa.
Kapitulin varautumisryhmä
+Mari, Matti, Mika, Pauliina ja Anna