Arkkipooki -palkinto
Mikä on Arkkipooki-palkinto?
Arkkipooki-palkinto jaetaan tunnustuksena merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi.
Turun arkkihiippakunnan seurakunnissa tehdään paljon hyvää työtä ja kehitetään uusia ideoita, toimintamalleja tai käytäntöjä, jotka voivat helposti jäädä huomaamatta. Siksi arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto on perustanut kerran vuodessa jaettavan Vuoden arkkipooki -palkinnon.
Arkkipooki -palkintoa myönnettäessä otetaan erityisesti huomioon seuraavat asiat:
- Kyseessä on huomionarvoinen ilmiö, teko, toimintamuoto tai tapahtuma, joka edustaa kiinnostavalla tavalla kirkonuskon ilmenemistä seurakuntatyössä tai yhteiskunnassa. Palkittava ilmiö tai toimintamuoto voi esimerkiksi tavoittaa hyvin seurakuntalaisia, herättää kiinnostusta Raamattuun, tukea seurakuntayhteyttä tai olla erityinen toivon merkki alueen ihmisille tai koko hiippakunnalle.
- Palkinnon saaja voi olla Turun arkkihiippakuntaan kuuluva yksittäinen seurakuntalainen, ryhmä, seurakunta, kristillinen järjestö tai muu kirkollinen toimija.
Kuka palkinnon myöntää?
Päätöksen palkinnon myöntämisestä tekee Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto vuoden ensimmäisessä kokouksessaan palkintotyöryhmän ja tuomiokapitulin esityksestä. Palkintotyöryhmän muodostavat neljä hiippakuntavaltuuston keskuudestaan valitsemaa edustajaa.
Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto perusti v. 2012 kerran vuodessa jaettavan Vuoden arkkipooki -palkinnon. Palkinto on taidekäsityönä valmistettu Pooki eli tunnusmajakka. Kiertopalkinto on saajan hallussa siihen asti, kunnes uusi palkittava valitaan. Palkinnon saajalle jää muistoksi Pookin pienoismalli.
Kuka voi ehdottaa ja kuka päättää palkinnon saajasta?
Ehdotuksen palkinnon saajaksi voi esittää kuka tai mikä taho tahansa. Ehdotuksia kerätään erityisesti seurakunnista, kristillisistä järjestöistä ja muilta kirkollisilta tahoilta. Palkintotyöryhmän tehtävänä ei ole ainoastaan muualta tulleiden ehdotusten kokoaminen ja arviointi, vaan ryhmän tulee aktiivisesti kartoittaa potentiaalisia palkinnonsaajia ja tehdä niistä harkintansa mukaan ehdotuksia kentältä tulleiden ehdotusten rinnalle. Halutessaan palkintotyöryhmä voi myös nostaa jonkin edellisvuosien palkintoehdotuksista uudelleen harkittavaksi palkinnonsaajaksi, mikäli ehdokas ei aikanaan voittanut Arkkipooki-palkintoa.
Ehdotukset laaditaan vapaamuotoisina, mutta niiden tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot:
- ketä henkilöä tai mitä tahoa palkinnon saajaksi esitetään
- ehdotuksen yksityiskohtaiset perustelut
- kuka henkilö tai mikä taho ehdotuksen on laatinut
Päätöksen palkinnon myöntämisestä tekee Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto palkintotyöryhmän ja tuomiokapitulin esityksestä. Perustelluista syistä palkinto voidaan poikkeuksellisesti jättää jakamatta. Palkintotyöryhmän muodostaa neljä valtuuston keskuudestaan valitsemaa edustajaa, joista kaksi on pappisedustajia ja kaksi maallikkoedustajia. Heidät valitaan kauden ensimmäisessä tai toisessa kokouksessa koko neljä vuotta kestäväksi hiippakuntavaltuustokaudeksi. Yhteyshenkilönä työryhmän ja tuomiokapitulin välillä on viestintä- ja koulutussihteeri, joka toimii myös ryhmän sihteerinä.
Ansioituneimmalle ehdokkaalle myönnettävän Arkkipooki-palkinnon lisäksi voidaan toiseksi tulleelle myöntää arkkihiippakunnan kunniakirja. Kunniakirjaa ei myönnetä vuosittain automaattisesti, vaan ainoastaan niissä tapauksissa, joissa Arkkipooki-palkinnon voittajan rinnalla on toinen selvästi muista erottunut palkintoehdokas. Palkintoon voidaan liittää myös harkinnanvarainen avustus.
Näin jätät ehdotuksesi
Jätä ehdotuksesi 6.12. mennessä
- sähköpostilla osoitteeseen turku.tuomiokapituli@evl.fi TAI
- tämän linkin kautta vastaamalla näihin kysymyksiin»
Jätä rohkeasti oma tai seurakuntasi ehdotus edellä mainituilla tavoilla!
Aiemmat palkinnonsaajat
- Maarian seurakunnan Walkers-auto-toiminta (2024)
- Turun Mikaelinseurakunnan SuperSunnuntait (2023)
- Raision seurakunnan Godfulness-sivusto (2022)
- Turun Katariinanseurakunnan sometyö (2021)
- Salon seurakunnan Kirkkopolku-taidekasvatushanke (2020)
- Punkalaitumen seurakunnan Tule kotiin -hanke (2019)
- Keski-Porin seurakunnan sometiimi, tiimin toteuttama sometyö (2018)
- Anita ja Pertti Pussinen, Turun Maarian kirkon elämyksellinen opastus (2017)
- Harjavallan seurakunnan kymppiluokka ja sen vapaaehtoinen vetäjä, rovasti Raimo Vuoristo (2016)
- Salon seurakunnan lapsityönohjaaja Tuula Valkonen, Deep Talk –menetelmä (2015)
- Tarvasjoen seurakunnan seurakuntatyö (2014)
- Säkylän seurakunnan Pesue-hanke (2013)
- Salon seurakunnan nuorten draamamessutiimi (2012)
Lisätietoja antaa
viestintä- ja koulutussihteeri Anna-Liisa Hyrsky-Heikkilä
Valoton pooki eli tunnusmajakka oli tarkoitettu päivämerenkulun kiintopisteeksi. Pookit olivat purjelaivakauden tärkeimpiä merimerkkejä, joita pystytettiin mm. satamiin johtavien väylien tunnuksiksi.
Arkkipooki-palkinnon on tehnyt Heikki Moilanen Merikarvialta.